Ilta Sanoma

Veli-Matti Savinainen on pelannut neljä kertaa SM-liigan finaaleissa ja nostanut Kanada-maljaa yhtä useasti.

Veli-Matti Savinainen oli yksi Tapparan suurista hahmoista.

Veli-Matti Savinainen oli yksi Tapparan suurista hahmoista. Kuva: Kalle Parkkinen/ Lehtikuva

Tampere

Jos haluat voittaa Suomen mestaruuden, valitse joukkueeseesi Veli-Matti Savinainen.

Hyökkääjä on pelannut kolmella kaudella Tapparassa - päädyssä on nostettu Kanada-maljaa 2016, 2017 ja 2022!

Tappara voitti torstaina TPS:n 1-0 Joona Luodon maalilla ja vei mestaruuden otteluvoitoin 4-1.

Savinainen, 36, on viimeistään nyt SM-liigan virallinen kultatalismaani.

"Vellu" on pelannut neljä kertaa loppuottelussa - joka kerta se on päättynyt Kanada-maljan nostamiseen.

Kuva: Kalle Parkkinen / Lehtikuva

Ässissä 2013 Savinainen oli altavastaajan puolella, mutta pelasi kuin olisi omistanut kaukalon.

Väänsi, käänsi, nahisteli ja iski tärkeitä maaleja. Niistä legendaarisimman kuin kohtalon enteeksi Tapparan verkkoon 5. loppuottelussa Tampereella jatkoajalla.

- Ihanaa, saatana! Vellu puhkui ulos tuntemuksensa tuoreeltaan.

Jos hän oli jo valmiiksi pelityylinsä vuoksi kuningas Porissa, sen jälkeen jo monille kuin jumala.

Tappara nitkahti henkisesti Savinaisen maaliin. Ässät juhli Suomen mestaruutta.

Tappara ehti hävitä kaksi kertaa sen jälkeen loppuottelun Kärpille seitsemännessä finaalissa 2014 ja 2015.

Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen etsi joukkueeseensa pelaajaa, joka pystyy kääntämään pienet marginaalit voitoksi.

Tuon itsevarmuutta huokuvan hyökkääjän nimi oli Savinainen.

Kun hän meni Tapparan toimistolle sopimusneuvotteluihin keväällä 2015, hän kysyi Leinoselta ensi töikseen:

- Montako Suomen mestaruutta haluat voittaa?

- Olisiko nyt vaikka kaksi alkuun, Leinonen vastasi.

- Tehdään sitten kaksivuotinen sopimus, Vellu kuittasi ja miehet kättelivät.

Torstaina Nokia-areenan jäällä Leinonen piti kädessään mestaruuslippistä suu maireana hymystä.

- Tarina pitää täysin paikkansa, "Mikki" vahvisti.

No, millaiset olivat puheet tänä keväänä Savinaisen saapuessa?

- Täysin sama keskustelu, samoin lopputulos, Leinonen hymyili.

Tapparan mestaruusjuhlat olivat jo täpötäydessä Nokia-areenassa täydessä vauhdissa.

Fanit olivat antaneet Savinaiselle yhdet illan kovimmat kannatushuudot hänen hakiessaan kultamitalia. Vastaavan äänimyrskyn osakseen saivat myös maalivahti Christian Heljanko, Joona Luoto ja Tapparan kauden jälkeen jättävä Jukka Peltola.

Savinainen seisoi ylväänä jäällä - persoonalleen jopa yllättävän rauhallisena.

- Tällaista se sitten on, kun jo kuukausi sitten tiesi, mitä tapahtuu. Jos joku ei usko, C Moren tallenteelta voi katsoa, mitä haastattelussa sanoin. Olemme ylivoimainen joukkue Suomessa, Savinainen tunnelmoi.

Savinaisella oli alun perin sopimus vain keväästä. Vellu haluaisi jatkaa Tapparassa myös ensi kaudella.

- Miksi haluaisin mihinkään muualle? Täällä on loistava valmennus, mahtavat pelikaverit - ja mikä tärkeintä - Suomen paras jääkiekkojoukkue, Savinainen heitti pallon Leinosen suuntaan.

Leinonen tiukan euron ja huolellisen harkinnan miehenä ei vielä luvannut Vellulle monivuotista sopimusta.

- Playoffeissa auttoi meitä sen verran, että kai sitä ainakin yhden vuoden pahvia voisi Vellulle tarjota, tuumi Mikki ja hymyili leveästi päälle.

Mikäli sopimus syntyy, se tietää huonoja uutisia kaikille muille SM-liigan joukkueille. Kultatalismaanin taika tuntuu olevan rikkoontumaton.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola halusi hehkuttaa Savinaista.

- Juuri sellainen palanen, jota meillä ei ennen häntä ollut. Loistava koppipelaaja, mainio alivoimalla ja tärkeillä hetkillä. Tekee aina viksuja ratkaisuita.

- Savinaisen ansiosta ylivoimamme alkoi toimia. Hän on Euroopan paras mies maalin edessä. Kaikki tietävät, mitä Savinainen toimistossaan yrittää, mutta silti hän iskee siitä maaleja. Huikea jätkä, jota ei mikään huimaa, Tapola suitsutti.

Ilta Sanoma
vendredi 29 avril 2022 01:55:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.