Ilta Sanoma

Christian Heljanko pani luukut kiinni finaalisarjassa.

Christian Heljanko juhlii uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta.

Christian Heljanko juhlii uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Kuva: Toni Repo / Aamulehti

Tampere

94,4. 96,77. 95,65. 96,30. 100. Christian Heljangon finaalisarjan torjuntaprosenttirivi kertoo kaiken oleellisen Tapparan 25-vuotiaan ykkösvahdin suoritustasosta TPS:aa vastaan.

Heljanko pani finaalisarjassa poikkeuksellisen veskariklinikan päälle, kun Tappara jyräsi Suomen mestariksi voitoin 4-1.

Heljanko päästi finaaleissa vain neljä maalia selkänsä taakse. Kruununa nollapeli torstain viidennessä ottelussa.

- Pari viikkoa sitten oli vielä maalivahtikriisi päällä - tai siis kaikkien muiden mielestä, Heljanko hymähti ja viittasi välierävaiheeseen, missä hänellä oli kevään ainoat heikommat hetket.

- Tässä joukkueessa kaikki tiesivät, että pystyn kovassa paikassa nostamaan tasoani. Tiesin sen ennen kaikkea itse. Tiesin, ettei tarvitse tehdä mitään ihmetemppuja.

- Se riittää, että saan oman parhaani tuonne jäälle. Meillä on niin hyvä joukkue, ettei kenenkään tarvitse yksin voittaa, Heljanko kertoi.

Heljangon otteissa ei näkynyt finaalisarjassa merkkiäkään kovasta pelikuormasta. Taso pysyi korkeana loppuun asti.

Ensimmäiset merkit pitkästä keväturakasta näkyivät vasta juhlintavaiheessa, kun Heljanko kävi pyörähtämässä Kanada-maljan kanssa Tapparan fanikatsomon edessä.

Kanada-malja meinasi livetä Heljangon käsistä jäähän, mutta porvoolainen sai pidettyä "Pojan" näpeissään.

- Vähän alkaa olla energiavajetta. Pitkä kevät takana, Heljanko naurahti.

- Tässä ei oikein ole voinut nauttia peleistä keväällä, mutta nyt on aika nauttia näistä juhlista.

Heljanko aisti jo ennen kautta, että Tappara on mestariainesta.

- Syksyllä jo tunsin, että ensimmäistä kertaa mun aikanani täällä ei ollut mitään kysymysmerkkejä, eikä kopissa ollut huonoja jätkiä. Koko ajan tiesin, että tässä joukkueessa on valtavasti voimaa, Heljanko kuvaili.

Tappara jyräsi ensin runkosarjan voittoon, ja pudotuspeleissä pystyi pala palalta ja ottelusarja kerrallaan parantamaan.

Ratkaisevassa viidennessä finaaliottelussa Tappara pani vakuuttavan esityksen pystyyn mestaruutta janoavan kotiyleisönsä edessä.

- Luotin koko ajan, että meillä on se paras peli pelaamatta. Viimeinen peli oli meiltä todella kliininen esitys.

Ilta Sanoma
vendredi 29 avril 2022 02:08:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.