Ilta Sanoma

Yhtye vahvisti suru-uutisen sosiaalisessa mediassa.

Baritoni Carlos Marin oli kuollessaan 53-vuotias.

Baritoni Carlos Marin oli kuollessaan 53-vuotias. Kuva: Eyepix / ddp USA / MVPhotos

Suosikkiyhtye Il Divon laulaja Carlos Marin, 53, on kuollut, uutisoi muun muassa Daily Mail. Yhtye vahvisti suru-uutisen Twitterissä.

- Raskain sydämin ilmoitamme, että ystävämme ja jäsenemme Carlos Marin on kuollut. Häntä jäävät kaipaamaan ystävät, perhe ja fanit. Ei tule olemaan toista Carlosin kaltaista ääntä tai sielua, surun murtama yhtye kirjoitti.

Lehtien mukaan Carlos Marin oli sairastunut koronaan. Hänet oli aiemmin tällä viikolla vaivutettu koomaan Manchesterissä sijaitsevassa sairaalassa. Tuolloin hänen tilansa kerrottiin olevan vakaa, mutta happivajeen vuoksi hänet oli intuboitu. Mediassa on uutisoitu, että Marin olisi ollut rokotettu koronavirusta vastaan. Tiedossa ei kuitenkaan ole, minkä rokotteen hän olisi saanut, tai kuinka monta annosta.

Espanjalaisartisti esiintyi edellisen kerran 6. joulukuuta Englannin Bathissa. Hänet toimitettiin sairaalahoitoon vain kahta päivää myöhemmin.

Espanjassa varttunut Carlos Marin oli mukana Il Divon kokoonpanossa sen perustamisesta lähtien.

Hän loi myös mittavan ja arvostetun uran musikaaleissa ja oopperoissa.

Carlos Marin varttui Espanjassa, jossa hän nautti suuresta suosiosta.

Carlos Marin varttui Espanjassa, jossa hän nautti suuresta suosiosta. Kuva: Terry Ting / SCG / ZUMA

Yhtye esiintyi Suomessa edellisen kerran lokakuussa 2018. Tuolloin yhtyeen ranskalaislaulaja Sébastien Izambard kertoi arvostavansa yhtyeen faneja suuresti.

-?Koen tekeväni tätä myös fanien reaktioiden takia, Izambard totesi ja jatkoi:

-?Niitä riittää laidasta laitaan. Koskettavimpia ovat kirjeet, joissa kerrotaan musiikkimme olevan tukena ihmisille heidän käydessään läpi esimerkiksi vakavaa sairautta tai muuta elämänkriisiä. Ja hulluimpia fanireaktioita ovat puolestaan lavalle heitetyt alusvaatteet, esimerkiksi rintaliivit.

Edit 20.12. klo 10:37. Juttua päivitetty tiedoilla laulajan rokotuksesta.

Lue lisää: Il Divon 53-vuotias laulaja on vaivutettu koomaan - yhtyeen joulukiertue jää kesken

Ilta Sanoma
lundi 20 décembre 2021 00:09:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.