Ilta Sanoma

Peng Shuai kiisti syyttäneensä ketään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Peng Shuain tilanne on ollut pitkään huolestuttava.

Peng Shuain tilanne on ollut pitkään huolestuttava. Kuva: REUTERS

Shanghai

Viime aikoina kohua herättänyt kiinalaisen tennistähden Peng Shuain tapaus sai uuden käänteen sunnuntaina. Muun muassa uutistoimisto Reuters kertoi Pengin sanoneen singaporelaismedia Lianhe Zaobaolle, että hän ei ole koskaan syyttänyt ketään seksuaaliseen tekoon pakottamisesta.

Peng, 35, katosi marraskuun alussa sen jälkeen, kun hän oli syyttänyt Kiinan entistä varapääministeriä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Lähes kolmen viikon jälkeen Pengistä julkaistiin kuvia, ja Kansainvälinen olympiakomitea kertoi keskustelleensa videopuhelun Pengin kanssa ja tämän kertoneen olevansa turvassa ja voivansa hyvin.

-?Minun on ensinnäkin painotettava erittäin tärkeää asiaa: en ole koskaan sanonut tai kirjoittanut, että joku on pakottanut minut seksuaaliseen tekoon, Peng kertoo Lianhe Zaobaon julkaisemalla videolla Reutersin mukaan.

Peng Shuai syytti kiinalaisessa Weibo-palvelussa Kiinan entistä varapääministeriä Zhang Gaolia pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Viesti poistettiin nopeasti, mutta se levisi sen jälkeen kuvakaappauksena Twitterissä. Sunnuntaina Peng sanoi, että Weibo-viesti oli "yksityisasia". Hänen mukaansa ihmisillä on "monia väärinymmärryksiä" viestistä, tarkentamatta asiaa enempää.

Pengin tilanne on herättänyt paljon huolta siitä asti, kun hänen Weibo-julkaisunsa poistettiin. Muun muassa naistenniksen huippukiertue WTA on julistanut, ettei aio järjestää turnauksia Kiinassa, ennen kuin tilanteeseen saadaan selvyys. Peng ei ole ollut suorassa keskusteluyhteydessä WTA:n kanssa.

Peng kertoi haastattelussa eläneensä Pekingissä, ilman tarkkailun alla olemista. Zhangia ei sunnuntaisessa haastattelussa mainittu.

Ilta Sanoma
lundi 20 décembre 2021 00:43:00 Categories: Ilta Sanoma Tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.