Ilta Sanoma

Syytteen mukaan mies yritti tappaa 8- ja 12-vuotiaat lapset sekä heidän isänsä. Pirkanmaan käräjäoikeus antaa lopullisen ratkaisunsa mielentilatutkimuksen valmistuttua.

Vastaaja oikeudenkäynnissä Tampereen oikeustalolla 3. joulukuuta.

Vastaaja oikeudenkäynnissä Tampereen oikeustalolla 3. joulukuuta. Kuva: Terho Vuorinen

Noin 40-vuotias mies aikoi tappaa itsensä autoillessaan Porintiellä Nokialla syyskuun loppupuolella, Pirkaanmaan käräjäoikeus on todennut. Aie ei toteutunut.

Sen sijaan lähellä oli, ettei mies tappanut kolme muuta, täysin ulkopuolista ihmistä. Miehen kuljettama auto siirtyi äkillisesti vastaantulijoiden kaistalle päin lapsiperheen autoa.

Lapsiperheen isä ehti nopealla väistöliikkeellä estää nokkakolarin. Lopputulos oli raju kylkikosketus, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Lue lisää: Nopea reaktio pelasti henkiä Porintiellä: "Kerkesin lapsille ihmetellä, että mitä tää meinaa"

Kolaria käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa joulukuun alussa. Syyttäjä vaatii noin 40-vuotiaalle vastaajalle neljän vuoden vankeusrangaistusta kolmesta tapon yrityksestä.

Muistamattomuuteen ja mielenterveysongelmiinsa vedonnut vastaaja kiisti sekä syytteet että itsemurha-aikeet. Oikeudessa hän kertoi joutuneensa kesken ajon psykoosiin.

Vastaaja pyysi päästä mielentilatutkimukseen.

Oikeus pitää henkilötodistelun perusteella näytettynä, että vastaajalla oli tilanteessa tarkoitus surmata itsensä. Riitaista on sen sijaan se, menettelikö hän tahallisesti kääntäessään autonsa vastaantulijoiden kaistalle.

Tulosten selvittyä oikeus ratkaisee, oliko menettelyssä kyse tapon yrityksestä. Vaihtoehtoja ovat törkeän pahoinpitelyn yritys tai pahoinpitelyn yritys.

- Koska (vastaajan) tarkoituksena on ollut tappaa itsensä, hänen on täytynyt mieltää, että vastaantulevassa ajoneuvossa oleville henkilöille syntyy vakava hengenvaara ja siten asiassa on todennäköisiä syitä epäillä syytekohdan 1 (kolme tapon yritystä) mukaisesta menettelystä, oikeus kirjasi välituomioonsa.

Lapsiperheen autoa kuljettanut, vakionopeudensäädintä käyttänyt isä kertoi ajaneensa tilanteessa 79 kilometrin tuntinopeutta. Oikeudessa kuullun liikenneonnettomuuksien tutkijan mukaan vastaajan kuljettaman auton nopeus oli törmäyshetkellä kaksinkertainen perheen autoon verrattuna.

Ilta Sanoma
mardi 21 décembre 2021 11:13:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.