Ilta Sanoma

Pitkittynyt epidemia on aiheuttanut epävarmuutta vuokramarkkinoilla, arvioi Suomen Vuokranantajat. Vaikutukset ovat osuneet erityisesti tyypillisesti vuokralla asuviin, kuten opiskelijoihin ja palvelualojen työntekijöihin.

Vuokralaisen löytäminen ei ole enää helppoa edes Helsingissä.

Vuokralaisen löytäminen ei ole enää helppoa edes Helsingissä. Kuva: Joonas Salli

Vuokra-asuntojen kysynnässä on vuoden loppua kohden piristymisen merkkejä, arvioi Suomen Vuokranantajat. Tämä ei kuitenkaan koske pääkaupunkiseutua.

Epävarma koronatilanne näkyi etenkin vuoden alussa, jolloin vuokra-asuntojen markkinointiajat kasvoivat ennätyspitkiksi.

-?Alkuvuonna uuden vuokralaisen löytäminen oli koronatilanteen pitkittymisen vuoksi ennätysvaikeaa. Vuokra-asuntojen kysyntä piristyi heinä-syyskuussa rokotusten edetessä ja tilanteen parantuessa ympäri Suomea, mutta pysyi pääkaupunkiseudulla edelleen hiljaisena, sanoo Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen tiedotteessa.

Vuokrien nousu hidastui alkuvuonna monissa kaupungeissa ja osassa vuokrat kääntyivät jopa hetkellisesti laskuun. Kuluvan vuoden alussa solmituissa uusissa vapaarahoitteisissa vuokrasopimuksissa neliövuokra oli noin kaksi prosenttia alempi kuin vuoden 2020 alussa.

-?Vaikeutuneessa markkinatilanteessa moni vuokranantaja laski vuokrapyyntejä ja jätti toteuttamatta vuokrien korotuksia, Rokkanen sanoo.

Rokotusten edetessä ja yhteiskunnan avautuessa myös vuokra-asuntojen kysyntä piristyi ympäri Suomea, mutta ei pääkaupunkiseudulla.

-?Pääkaupunkiseudun vuokramarkkinat ovat olleet muuta maata vaisummat koko vuoden ajan. Tilannetta selittänee läpi korona-ajan kasvanut asuntotarjonta sekä muuta maata huonompi epidemiatilanne tiukempine rajoituksineen, Rokkanen sanoo.

-?Pääkaupunkiseutu on myös Suomen kansainvälisin kolkka. Matkailun, kansainvälisen liike-elämän ja myös kansainvälisten opiskelijoiden liikkumisen väheneminen näkyy voimakkaimmin pääkaupunkiseudulla.

Tammi-syyskuussa vuokra-asuntojen markkinointiajat ovat olleet yksiöissä ja kaksioissa Vantaalla, Keravalla ja Espoossa Suomen pisimpiä. Myös Helsingissä markkinointiajat ovat olleet tavanomaista pidempiä.

Tämä näkyy vuokrissa. Viime vuosina vuokrat ovat pääkaupunkiseudulla perinteisesti nousseet selkeästi muuta maata nopeammin, mutta nyt tilanne on kääntynyt toisinpäin.

Ilta Sanoma
mardi 21 décembre 2021 11:24:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.