Ilta Sanoma

Kaksi ihmistä menetti henkensä, kun huumeiden vaikutuksen alaisena toiminut, tekoaikaan 27-vuotias mies tarttui aseeseen huhtikuisena aamuyönä Turussa.

Poliisi sai aamuneljän jälkeen ilmoituksen ampumisesta kerrostalossa Turun Pernossa 3.huhtikuuta.

Poliisi sai aamuneljän jälkeen ilmoituksen ampumisesta kerrostalossa Turun Pernossa 3.huhtikuuta. Kuva: Roni Lehti / Lehtikuva

Turun Pernossa sijaitsevan kerrostalolähiön asukkaat joutuivat huhtikuussa pääsiäislauantain aamuyönä havahtumaan laukausten ääniin.

Järkyttävän tapahtumakulun takana on 1993 syntynyt kouvolalaismies, jota syytetään kahdesta murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä. Miestä syytetään myös muun muassa ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta.

Lue lisää: Pernon järkyttävän kaksois­murhan yksityis­kohdat julki - näin aamu­yön tapahtuvat etenivät

Poliisin mukaan epäilty on pääosin tunnustanut rikokset. Hänet määrättiin kesäkuussa mielentilatutkimukseen.

Tapauksen käräjäkäsittely alkaa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa tiistaina kello 9. Ilta-Sanomat seuraa oikeuden istuntoa hetki hetkeltä ja raportoi käräjäpäivän käänteistä tähän artikkeliin.

IS:n tekstiseuranta käräjäsalista alkaa kello 9 aikaan.

Ilta Sanoma
mardi 21 décembre 2021 11:02:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.