Ilta Sanoma

Suomen Pesäpalloliitto kertoi edenneensä käsiteltävänä olevassa Petri Kaijansinkon asiaa koskevassa esiselvityksessä.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva. Kuva: Timo Marttila

Suomen Pesäpalloliitto tiedotti edenneensä "käsiteltävänä olevassa Petri Kaijansinkon asiaa koskevassa esiselvityksessä".

Valtakunnalliseksi puheenaiheeksi ovat viime päivinä nousseet Urheilulehden ja Ilta-Sanomien tuoreet paljastusjutut, joissa kerrotaan miesvalmentajan syyllistyneen seksuaaliseen häirintään sekä valta-aseman väärinkäyttöön kahdessa länsirannikkolaisessa seurassa, ensin vuosina 2008-2011 ja sitten 2013-2014.

Valmentajaksi osoittautui nykyään Jyväskylän Kirittärien seurajohtajana työskentelevä Petri Kaijansinkko, joka astui tiistaina julkisuuteen ja pyysi julkisesti anteeksi "kaikilta niiltä, joita hän on pitkän uransa aikana tavalla tai toisella loukannut".

Ahdistelun myöntänyttä Kaijansinkkoa, 54, ei ole missään vaiheessa epäilty rikoksesta.

Lue lisää: Pesäpallon häirintäskandaali: Valmentaja Petri Kaijansinkko, 54, astui esiin - myöntää ahdistelleensa nuorta pelaajaa

Valmentajan uhreina olivat kaksi alle parikymppistä nuorta, nyt jo uransa päättänyttä naispesäpalloilijaa. Tapetilla on ehtinyt olla erityisesti "Tuulan" tapaus, josta ensimmäisenä kirjoitti A-Lehtien kustantama Urheilulehti K1 numerossa 48/2016.

Perjantaina IS uutisoi "Maijun" aiemmasta tapauksesta.

Lue lisää: Pesäpallon häirintäskandaali paisuu - nyt syytöksensä esittää toinen uhri: "Jo alkuvaiheessa hyvin seksuaalissävytteisiä viestejä"

Pesäpalloliitto tiedotti perjantaina, että liiton tekemässä selvityksessä asianosaisille annetut viimeiset määräajat umpeutuvat 27.12.2021, jonka jälkeen liitto tekee päätöksen mahdollisesta Kaijansinkkoon kohdistuvan kurinpitomenettelyn aloittamisesta.

- Jos esiselvityksen jälkeen tehdään päätös kurinpitomenettelyn aloittamisesta, pesäpallon kurinpitomääräysten pykälän 6 mukaan kurinpitomenettelyn kohteena oleva henkilö on automaattisesti väliaikaisessa peli- ja toimitsijakiellossa silloin, kun hänen kurinpitoasiansa käsittely on kesken, ellei kurinpitorangaistuksesta päättävä kurinpitoelin toisin määrää. Kurinpitomenettelyn yhteydessä PPL voi tehdä yhteistyötä Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) kanssa tapahtumakulun selvittämiseksi, tiedotteessa sanotaan.

Kohun ympärillä erityisesti yksi kysymys on noussut esiin: miksi Pesäpalloliitto tutkii Tuulaan kohdistunutta häirintätapausta vasta nyt, vaikka lajin sisäpiireissä tiedettiin asioiden todellinen laita jo 2014, kun valmentaja sai potkut seurasta?

- Saatujen alustavien tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että tiedonkulussa ja epäasiallista käyttäytymistä koskevissa menettelytavoissa on ilmennyt sellaisia puutteita, jotka ovat voineet osaltaan myötävaikuttaa asioiden esiintuomattomuuteen liiton silloiselle johdolle, Pesäpalloliiton tiedotteessa sanotaan.

Tiedotteessa sanotaan, että liitolla on täysi nollatoleranssi kaikkeen kiusaamiseen ja hyväksikäyttöön. Liiton mukaan yhdenkään pesäpallossa työskentelevän ei tule ikinä käyttää omaa auktoriteettiasemaansa väärin.

- Ennaltaehkäisevään työhön on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota muun muassa kehittämällä nykyisiä prosesseja ja madaltamalla kynnystä yhteydenottoihin.

Pesäpalloliitto sanoo ryhtyneensä jo toimenpiteisiin ehkäistäkseen seksuaalista häirintää lajin parissa. Tiedotteessa sellaisina mainitaan täsmennetyt ohjeet epäasiallista käyttäytymistä koskevien tapausten selvittämiseksi ja ilmoituksia vastaanottavan yhteyshenkilön nimeäminen. Liitto tekee yhteistyötä Suomen Olympiakomitean, Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin ja Väestöliiton kanssa.

- Pesäpalloliitto ottaa omien toimintatapojensa ja -ohjeidensa kehittämisessä huomioon vireillä olevan asian käsittelyssä esille nousevat seikat, tiedotteessa sanotaan.

Liiton johto myös pyytää myös anteeksi uhreilta.

- Suomen Pesäpalloliiton nykyinen johto haluaa esittää oman anteeksipyyntönsä väärinkäytöstä kokeneille sekä tarjota heille kaiken mahdollisen tuen ja avun. Liitto on sitoutunut selvittämään kaikki esiintuodut tapaukset ja ryhtyy tarvittaessa kurinpidollisiin toimiin.

Tiedotteen mukaan Kaijansinkon tapauksessa asianosaiset voivat olla yhteydessä kurinpitopäällikkö Kimmo Suomiseen sähköpostitse (kimmo.suominen@pesis.fi).

Ilta Sanoma
vendredi 17 décembre 2021 20:28:00 Categories: Ilta Sanoma Pesäpallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.