Monista televisio- ja elokuvarooleista tunnettu näyttelijä Hannele Lauri on ensimmäisessä elokuvapääroolissaan joulukuun lopussa ensi-iltaan tulevassa komediassa 70 on vain numero. " /> Monista televisio- ja elokuvarooleista tunnettu näyttelijä Hannele Lauri on ensimmäisessä elokuvapääroolissaan joulukuun lopussa ensi-iltaan tulevassa komediassa 70 on vain numero. " />

YLE


Näyttelijä Hannele Lauri on tehnyt pitkän teatteriuran, mutta hänet tunnetaan erityisesti televisiosarjojen ja elokuvien komediatähtenä. Nyt hän on ensimmäisessä elokuvapääroolissa 70 on vain numero -elokuvassa.

Lauri sanoo, että ei edes muista kaikkia roolitöitään, mutta muistaa kyllä jokaisen ohjaajan. Paras ohjaaja on Laurista sellainen, joka tietää alusta loppuun mitä haluaa.

- Niinkuin meitä näyttelijöitä niin on ohjaajiakin monenlaisia. Hyvällä ohjaajalla on täydellinen visio siitä mihin pyritään, mitä halutaan kertoa, ja miten kertoa. Hän osaa myös vaatia näyttelijältä sitä, mitä hän haluaa roolihenkilöltä. Juuri nyt sain ilon tehdä töitä Johanna Vuoksenmaan kanssa, joka kyllä ohjaa. Hän tiesi mitä haluaa, ja minä tein parhaani.

70 on vain numero -elokuvan päähenkilö on iskelmälegenda Seija Kuula, joka pelkää vanhenemista yli kaiken, Laurin mukaan koomisuuteen asti. Lauri itse täyttää ensi vuonna myös 70 vuotta.

- Minä en sano kenellekään, että ihanaa kun vanhenee, ja olen niin paljon nuorempien ihmisten kanssa tekemisissä koko ajan, että minulla on jotenkin kaksikymppisen pää. Se tarkoittaa sitä, että on kiinnostunut elämästä ja ihmisistä, eikä ajattele että olen 69 ja siksi minun pitää pukeutua kuin vanhus.

- Minä olen aina ollut oman tieni kulkija, ja jos jollain on jotain sitä vastaan niin sitten on. En minä pahaa tee kenellekään sillä miten pukeudun tai miten olen.

Uusinta elokuvaa tehdessä yhteistyö ohjaaja Johanna Vuoksenmaan kanssa sujui Laurin mukaan niin läheisesti, että ohjaajan ja pääosan esittäjän välille syntyi eräänlainen äiti-teini-suhde.

- Ja se oli vielä väärinpäin: minä olin se teini. Johanna komenteli minua muun muassa siitä, että et katso sitä Netflixiä yötä myöten, et polta sitä tupakkaa noin paljon etkä pyydä salaa meikkiä kohtauksiin, joihin se ei kuulu. Minusta se oli ihanaa, ehkä minä upseerin tyttärenä tykkään komentelusta.

Katso tästä Hannele Laurin koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

vendredi 17 décembre 2021 22:22:11 Categories: Puoli seitsemän YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.