Ilta Sanoma

Bolt.Worksin Timo Hakkaraisen mukaan toleranssi loppuu, jos paljastuisi että häirintää on tapahtunut Kirittärissä.

Petri Kaijansinkkoa syytetään seksuaalisesta häirinnästä edellisillä työpaikoillaan.

Petri Kaijansinkkoa syytetään seksuaalisesta häirinnästä edellisillä työpaikoillaan. Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Pesäpalloilevaa Suomea kuohuttanut häirintätapaus jatkaa paisumistaan. Jyväskylän Kirittärien pääyhteistyökumppani, työvoimavuokrausyritys Bolt.Works toivoo, ettei mediassa näkyisi kuvia, joissa väärinkäytöksistä syytetty valmentaja Petri Kaijansinkko voitaisiin yhdistää yritykseen.

- Olen tietysti harmissani. Emme halua näyttäytyä tällaisten asioiden yhteydessä ja vaalimme mainettamme lähes hysteerisen tarkasti. Emme ottaneet systemaattisesti yhteyttä joka paikkaan, koska en tiennyt miten mediatalot tällaiseen suostuvat, mutta joitakin pyyntöjä olemme lähettäneet, Boltin yrityskulttuuri- ja kehitysjohtaja Timo Hakkarainen sanoo IS:lle.

Kaksi naista on syyttänyt Petri Kaijansinkkoa seksuaalisesta ahdistelusta ja valta-aseman väärinkäytöstä. Tapauksista toinen on vuosilta 2008-2011 ja toinen vuodelta 2014.

Kaijansinkko on työskennellyt Kirittärissä noin seitsemän viime vuotta. Ilta-Sanomien uutisoimissa syytöksissä ei ole kyse siitä ajasta, jolloin Kaijansinkko on vaikuttanut Kirittärissä.

Kirittärien seurajohtaja Kaijansinkko on myöntänyt julkisesti käyttäytyneensä sopimattomasti ja pyytänyt anteeksi seuran tiedotteessa. Kaijansinkkoa, 54, ei ole missään vaiheessa epäilty rikoksesta.

Lue lisää: Pesäpallon häirintäskandaali: Valmentaja Petri Kaijansinkko, 54, astui esiin - myöntää ahdistelleensa nuorta pelaajaa

Hakkarainen on ollut tiiviisti yhteydessä Kirittäriin ja ennen kaikkea halunnut varmistaa, ettei tällaista ole tapahtunut Kaijansinkon toimiessa Kirittärissä.

-?Olen jutellut tietenkin Nalle Viljasen (Kirittärien pelinjohtaja ja urheilutoimenjohtaja) kanssa tiiviisti tästä asiasta. Jos olisi tapahtunut ja seurajohto olisi tiennyt siitä, toleranssini olisi loppunut tyystin. Silloin olisin vaatinut jo Kaijansinkon erottamista. Ymmärrän toki sen, että se on seuran tehtävä, mutta tällainen ei kuulu meidän arvomaailmaamme. Emme halua olla sellaisessa touhussa mukana, Hakkarainen lataa.

Aiemmat häirintätapaukset olivat Kirittärillä tiedossa, kun Kaijansinkko palkattiin seuraan. Seuran puheenjohtaja Henna Virkkunen on sanonut, että Jyväskylässä Kaijansinkko on on ollut moitteeton työntekijä. Myös Hakkarainen uskoo toisiin mahdollisuuksiin.

-?Sen ymmärrän, että jos henkilö on osoittanut katumusta, lusinut rangaistuksen ja oppinut siitä, hän voi saada toisen mahdollisuuden.

Boltilla tilannetta kuitenkin seurataan tarkasti, ja Hakkarainen myöntää jännittävänsä, laajeneeko ikävä vyyhti vielä entisestään.

-?Totta kai. Olisin tyhmä jos en sitä jännittäisi. Olen miettinyt, että mikä roolini pääyhteistyökumppanin edustajana on. Toisaalta haluaisin myös välttää sitä, että aiheuttaisimme lumipalloefektin ja kaikki hylkäisivät seuran.

-?Kahdenlaiset voimat vetävät minua eri suuntiin. Pääpaino on siinä, että jos mitään tapauksia tulee Kirittäristä ilmi, niin sitä emme voi käsittää. Jos seurajohto olisi ollut tietoinen, eikä olisi reagoinut mitenkään, sitä emme voisi ymmärtää.

Jos kävisi ilmi, että Kaijansinkko on häirinnyt pelaajia Jyväskylässä, pääyhteistyökumppani ottaisi käyttöön järeämpiä keinoja.

-?Muistaakseni sopimuksessakin on purkuoikeus jos käy ilmi, että seurajohto ei ole toiminut eettisesti. En ole vielä lukenut sopimusta, kun olen miettinyt ja seurannut tilannetta kynsiäni syöden, mutta jos tällainen evidenssi tulisi eteen, se olisi kaivettava esiin.

Tilanne ei hirvitä Hakkaraista pelkästään yrityksen maineen takia, vaan ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että urheilijat eivät voisi harrastaa itselleen rakasta lajia turvallisessa ympäristössä.

-?Minullakin on yhdeksänvuotias tytär. Haluaisin uskoa, että hänkin harrastaa turvallisessa ympäristössä nyt, nuorena aikuisena ja aikuisena. Seuraamme tilannetta tiiviissä dialogissa ja tietenkin tarkasti.

Hakkarainen toivoo, ettei tapaus vaikuttaisi niin, etteivät yritykset uskaltaisi enää olla mukana tukemassa paikallista urheilua.

-?Urheilu on minulle äärettömän tärkeää. Se on meille ensiarvoisen tärkeä tapa olla yhteydessä paikalliseen kaupunkiin ja tunne-elämään. Olisi surullista jos tämä tapaus aiheuttaisi sellaisen ketjureaktion, ettei uskallettaisi enää olla mukana seuratoiminnassa. Me tosi mieluusti olisimme mukana, hän päättää.

Kaijansinkko oli osallisena vuonna 1998 pesäpallon sopupeliskandaalissa ja sai lyhyen ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Ilta Sanoma
vendredi 17 décembre 2021 22:21:00 Categories: Ilta Sanoma Pesäpallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.