Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa järjestetään pikavauhtia koolle kutsuttu konferenssi. Taliban-hallinnon pääministeri vakuuttaa liikkeen rauhantah" /> Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa järjestetään pikavauhtia koolle kutsuttu konferenssi. Taliban-hallinnon pääministeri vakuuttaa liikkeen rauhantah" />

YLE


Keitä pikakokouksessa on mukana?

Kokoukseen osallistuu edustajia useimmista Islamilaisten maiden järjestön 57 jäsenmaasta. Mukana on myös Kiinan, Venäjän, Yhdysvaltain, YK:n ja EU:n edustajia. Myös islamilaisen kehityspankin (IDB) johtoa on mukana kokouksessa.

Afganistanin naapurimaista pakolaisia tulee eniten Pakistaniin. Kokouksen alussa puhunut Pakistanin pääministeri Imran Khan myötäili Taliban-johtoa ja määritteli "oikeuksien määritelmän olevan erilaisia eri maissa". Erityisesti tyttöjen ja naisten aseman heikentyminen on ollut suuri huolenaihe elokuun vallanvaihdoksen jälkeen.

Miksi juuri nyt?

Afganistanissa on talvi, ja pula polttoaineesta ja ruoasta aiheuttaa vakavan uhan Afganistanin kansalaisille.

YK:n humanitaarisesta avusta vastaava alivaltiosihteeri Martin Griffiths sanoi, ettei Afganistan enää tule toimeen pelkästään lahjoitusvaroin. Ensi vuonna YK toivoo saavansa kokoon 4,5 miljardia dollaria.

- Perheillä ei ole enää varaa päivittäiseen ruokaan, siihen kuuluu 80 prosenttia perheen käyttövaroista. Polttoaineen hinta on kallistunut 40 prosenttia, YK:n edustaja selvitti. Afganistanin väestöstä jopa 97 prosenttia on köyhiä ja nälänhätä uhkaa 20 miljoonaa ihmistä.

Naapurimaiden uhkakuvia ovat pakolaismäärän kasvu, entisestään vilkastuva huumekauppa ja terrorismin vaaran lisääntyminen eri puolilla maailmaa.

Mitä pitäisi tehdä ensimmäiseksi?

Useat Islamabadin konferenssin puhujat korostivat pankkijärjestelmän elvyttämistä.

YK:n alivaltiosihteeri Martin Griffiths kiirehti virkamiesten ja opettajien palkanmaksua ja perheiden avustuksia. Hän kehotti tukijavaltioita joustavuuteen.

Yhdysvallat ja muut maat ovat jäädyttäneet Afganistanin varoja ulkomailla jopa kymmenen miljardin dollarin arvosta. Pakistanin pääministeri Imran Khan vetosi Yhdysvaltoihin, jotta se vapauttaisi varoja ja luopuisi avun ehdollisuudesta.

Islamilaisen kehityspankin johtaja Sulaiman Al Jasser ehdotti, että varoja voitaisiin kanavoida kehityspankin perustamien säätiöiden kautta ja auttaa siten yrityksiä pääsemään jaloilleen.

Mitä Taliban vastasi?

Taliban-hallinto ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta sen naisia, tyttöjä ja etnisiä vähemmistöjä syrjivän politiikan vuoksi. Tunnustusta ei ole luvassa myöskään Islamabadissa muilta islamilaisilta mailta. Edellisen Taliban-hallinnon tunnustivat Pakistan, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiraatit.

Taliban-hallinnon ulkoministeri Amir Khan Muttaqi sanoi, että hallituksella on oikeus tulla virallisesti tunnustetuksi.

- Nykyinen hallitus tekee yhteistyötä jokaisen ulkomaisen organisaation kanssa. Sen vuoksi pakotteet on poistettava, pääministeri Muttaqi sanoi.

Islamabadin kokouksen on määrä kestää tiistaihin. Sen aikana on tarkoitus laatia kuuden kohdan ohjelma Afganistanin talouden syöksykierteen hillitsemiseksi. Ohjelma sisältää muun muassa asiantuntija-avun tarjoamista, investointien suunnittelua ja avustushankkeiden koordinointia.

Lue myös:

EnnäEnnätysmäärä toimittajia on vangittuna juuri nyt eri puolilla maailmaa - järjestöjohtaja: "Kolmen diktatuurin aikaansaannos"

Kansainväliset lahjoittajat ovat luvanneet 280 miljoonaa dollaria humanitaariseen apuun Afganistaniin

dimanche 19 décembre 2021 17:12:04 Categories: Afganistan YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.