Ilta Sanoma

Pääministeri Marin väläytti Ylellä ravintolarajoitusten tiukentamista.

Pääministeri Sanna Marin.

Pääministeri Sanna Marin. Kuva: Stephanie Lecocq / Reuters

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus aikoo keskustella tiistaina mahdollisuudesta tiukentaa ravintoloiden koronarajoituksia. Marin kertoi asiasta Ylellä Pääministerin haastattelutunnilla.

Marin sanoi uskovansa, että ravintolarajoituksilla saadaan tuloksia aikaan. Hänen mukaansa hallitus voi tehdä asiassa vielä päätöksiä myös ilman niin sanotun hätäjarrumekanismin käyttöönottoa.

Marinin mukaan käytännön työkaluja ovat muun muassa anniskelu- ja aukioloajat. Marinin mukaan on käytävä keskustelua myös siitä, onko joidenkin tilojen käyttöä tarpeen rajoittaa siten, ettei tiloihin pääsisi edes koronapassilla. Päätöstä ei kuitenkaan tehtäisi kevyesti.

- Jos joudutaan ottamaan laajoja sulkutoimia käyttöön, on selvää, että tulemme tarvitsemaan laajoja uusia tukipaketteja yrityksille ja työpaikoille, jotka näistä kärsivät, Marin sanoi.

Voit lukea tekstimuotoisen seurannan Ylen Pääministerin haastattelutunnista jälkikäteen alta.

Juttua ja seurantaa korjattu 19.12.2021 kello 15.41. Toisin kuin jutussa aiemmin luki, Marin ei sanonut haastattelussa sitaattia "menokehyksistä viis." Sen sijaan Marin sanoi, että toimet ovat mittakaavaltaan sellaisia, että niitä ei pystytä kehysten puitteissa toteuttamaan, vaan ne toteutettaisiin kehysten ulkopuolelta, kuten aiemmin.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 17:13:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.