"Ihan kunnon talvinen joulu on tulossa", arvioi Ylen meteorologi Matti Huutonen. Joulun menomatkat hän suosittelee ajoittamaan keskiviikoksi." /> "Ihan kunnon talvinen joulu on tulossa", arvioi Ylen meteorologi Matti Huutonen. Joulun menomatkat hän suosittelee ajoittamaan keskiviikoksi." />

YLE


Joulusta näyttää tulevan valkoinen. Aluksi sää kylmenee ihan reippaasti ja sitten tulevat lumisateet mitä lähemmäs joulua tullaan.

- Joulu on valkoinen suurella todennäköisyydellä koko maassa ihan etelää myöten, etelässäkin ainakin koristeeksi saakka, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Joulusää saa mausteensa hieman erikoisemmista virtauksista. Huutosen mukaan Brittein saarilla olevan korkeapaineen ja idässä olevan matalapaineen väliin jää Suomen mentävä väylä, josta pääsee puhaltamaan kylmää ilmaa Jäämereltä ja Norjasta.

- Suorastaan arktista ilmaa virtaa tiistaista keskiviikkoon ja pakkasta on kaksinumeroisina lukuina Etelä-Suomea myöten, Huutonen sanoo.

Pohjoisessa voi alkuviikosta olla jopa 25 astetta pakkasta, etelässä pakkasta on 11-14 astetta. Etelässä pienen tuulen ansiosta pakkasen purevuus voi tuntua ankarimmillaan pariltakymmeneltä asteelta.

Tavallisesti vallitsevat tuulet puhaltavat lännestä ja pyyhkivät Suomen yli itään ja koilliseen. Tuloksena on lunta Lappiin ja Keski-Suomeen ja vesisateita etelään.

Nyt kylmä virtaus puhaltaa halki Suomen pohjoisesta etelään ja pakkasia seuraa lumisateita matalapaineen myötä. Vaikka pakkaselta taittuu pilvisyyden myötä terä, lukemat pysyvät selvästi pakkasella, ja lumi sataa pöllyävänä pakkaslumena.

Ilmatieteen laitoksen varoituskartoilla aatonaatto, eli torstai hehkuu keltaisena Ahvenanmaalta Kainuuseen varoittaen huonosta ajokelistä. Huutonen suositteleekin joulun menoliikenteeseen lähtöä ennen sitä.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta. Voit katsoa myös joulukuntasi valkeat joulut Ylen lumikoneesta.

dimanche 19 décembre 2021 17:06:34 Categories: YLE kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.