Poliittikkojen koronapuheet käyvät liian kovilla kierroksilla, arvioi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva. Hän korost" /> Poliittikkojen koronapuheet käyvät liian kovilla kierroksilla, arvioi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva. Hän korost" />

YLE


Valtakunnanpoliitikkojen puheet Suomea uhkaavasta koronakatastrofista ja vaatimukset yhä tuntuvammista uusista rajoitustoimista käyvät siinä määrin kuumina, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Juha Palonevan mielestä voidaan puhua suoranaisesta "paniikkiviestinnästä".

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.)varoitti torstaina tuloillaan olevasta hyökyaallosta, jolta pitää suojautua.

- Viesti tuntuu olevan, että äkkiä tehkää nyt joku jotakin. Sitten paniikki tarttuu, ja huudetaan vastaan, että tosi hyvä idea, niin me tehdään, Paloneva sanoo.

- Toivon, että jäitä hattuun. Mihinkään paniikkiratkaisuihin ei ole syytä lähteä.

Paloneva kummastelee esimerkiksi esitystä Puolustusvoimien värväämisestä mukaan koronarokotusten antamiseen ja muistuttaa, että valmiuslaki ei ole voimassa eikä Suomi ole sotatilassa.

- Minkälaista apua Puolustusvoimat voisi meille antaa? Ihmettelen vaan.

"Toteutamme THL:n asiantuntijoiden antamia ohjeita"

Ylen A-Talkissa torstaina vieraillut sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Pasi Pohjola arveli, että Suomi on tilanteessa, jossa on mietittävä, vedetäänkö hätäjarrusta ja kuinka paljon ja mitä toimia otetaan käyttöön.

- Käytännössä kokoontumisrajoituksia tiukennetaan entisestään, alueilla on mahdollisuus sulkea tiloja ja kieltää kokoontumisia. Yksi aika nopeasti käyttöön otettava keino on estää koronapassin käyttöä rajoitusten vaihtoehtona, Pohjola luetteli.

Palonevan mukaan rajoituksilla saadaan kyllä koronavirustartuntoja vähennettyä, mutta yhteiskuntaa sulkevia toimia on heikentyvässäkin epidemiatilanteessa tehtävä harkiten.

- Kaikissa toimenpiteissä pitää verrata mahdollisesti saavutettavia hyötyjä ja kaikkiin rajoituksiin liittyviä ilmeisiä haittavaikutuksia, joita niitäkin on. Näkisin, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) on tässä hyvin tärkeä asiantuntijarooli, Paloneva sanoo.

Keski-Suomi on marraskuun lopusta saakka määritelty koronan leviämisalueeksi. Seuraavan kerran alueellinen tartuntatautijohtoryhmä kokoontuu maanantaina pohtimaan alueen tilannetta ja jatkotoimia.

- Viime kädessä me toteutamme THL:n asiantuntijoiden antamia ohjeita, emmekä lähde paniikkiratkaisuihin. Toki suhtaudumme tilanteeseen vakavasti ja pyrimme ennakoimaan, mutta paniikkiin emme lähde mukaan, Paloneva sanoo.

Voit keskustella aiheesta 18.12. klo 23.00 saakka.

Lue lisää aiheesta:

Tarjolla olisi jopa 3 000 rokottajaa, jos lähihoitajat ja apteekit hyväksytään talkoisiin - "Suomessa on ehkä mystifioitu rokottamista"

vendredi 17 décembre 2021 11:00:33 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.