Ilta Sanoma

Ruotsalainen pikaluistelulegenda Jonny Nilsson, 78, antoi synkän haastattelun terveysmurheistaan.

1960-luvun ruotsalaissankari Jonny Nilsson ei enää jaksa elää.

1960-luvun ruotsalaissankari Jonny Nilsson ei enää jaksa elää. Kuva: IS arkisto; Twitter

1960-luvun suosituimpiin ruotsalaisurheilijoihin kuulunut Jonny Nilsson kertoo Expressenille kärsivänsä niin vaikeista terveysvaikeuksista, että on menettänyt täysin elämänhalunsa.

Pikaluistelun olympiavoittajan Nilssonin, 78, sairastama eturauhassyöpä on levinnyt laajalti ex-huippu-urheilijan kehoon. Lisämurhetta toi alkukesän kaatuminen, joka mursi Nilssonin käden. Vamma ei ole vieläkään parantunut.

-?Olen avomielinen ihminen, mutta käsimurtuma, joka ei halua parantua, on masentanut mieleni. Tilani vain huononee ja huononee ja haluan vain kuolla, Nilsson sanoi.

Nilsson ei ole käynyt ulkona sitten kesän. Hän sanoo, että istuminenkin käy voimille. Murtunut käsi särkee, mutta Nilsson ei ole yrityksistään huolimatta saanut apua lääkäreiltä.

Nilsson sanoo tuntevansa, kuinka elinvoima hiipuu hänen kehostaan.

-?Olen aina ollut fyysisesti voimakas ja vahva psyykkeeni teki minusta maailman parhaan, mutta nyt en enää kestä, Nilsson sanoi.

Nilsson voitti urallaan pikaluistelun olympiakultaa Innsbruckissa 1964. Hän nappasi myös yhteensä kuusi MM-kultaa vuosina 1962-1965.

Vuonna 1963 Nilsson valittiin äänestyksessä Ruotsin suosituimmaksi ihmiseksi. Kuningas Kustaa VI Adolf jäi toiseksi.

Ilta Sanoma
perjantai 17. joulukuuta 2021 11.01.00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.