Lankakauppias käyttää iltansakin tarvikkeiden haalimiseen pitkin maailmaa, mutta pula on niin kova että käsityöharrastaja voi joutua tyytymään siihen, mitä" /> Lankakauppias käyttää iltansakin tarvikkeiden haalimiseen pitkin maailmaa, mutta pula on niin kova että käsityöharrastaja voi joutua tyytymään siihen, mitä" />

YLE


Suomen pohjoisimman villalankakaupan Vallattoman villan yrittäjä Taina Kerkelä istuu tietokoneellaan jokailtaiseen tapaansa tilaamassa myymäläänsä käsityötarvikkeita ympäri maailman.

Puikot Kerkelä nappaa Norjasta, lankoja lähtee kohti Suomea Ruotsista ja muita tarvikkeita Virosta. Loput hän yrittää saada suomalaisilta maahantuojilta.

30-vuotisen kokemuksensa ansiosta hän tietää, mistä tavaraa saa.

- Kyllä tämä aikaa vaatii, mutta hyvin me on pärjätty ja aina on löytynyt korvaavia tuotteita tilalle, jos alkuperäistä ei ole saatavilla, Kerkelä kertoo.

Koronan myötä suomalaiset innostuivat neulomisesta, mikä on näkynyt villalankakauppiaiden hyllyllä: raaka-aineesta uhkaa tulla jo pula ja lankojen ja muiden tarvikkeiden toimitusajat ovat venyneet muun muassa kuljetusalan ongelmien vuoksi.

Vallaton villa -lankakaupan yrittäjä Taina Kerkelä sylissään harmaita lankavyyhtiä. Taustalla näkyy monen värisiä villalankoja hyllyissä.
Pitkään käsityöalalla yrittäjänä työskennellyt Taina Kerkelä ei ole kokenut korona-ajan kaltaista neulontainnostusta aiemmin.Antti Mikkola / Yle

Kerkelä kertoo, ettei ole koko uransa aikana nähnyt tällaista villainnostusta. Hän muistaa kuinka koronan alkaessa kauppaan rynnivät kutojat läpsivät toisiaan sormille kilpaillessaan haluamistaan langoista.

- Nykyään ihmiset kyselevät lankojen perään myös pyhinä, ymmärrän sen, sillä joillekin tämä kutominen on henkireikä. Koronan alkaessa vein tavaroita myös ihmisille kotiin.

Lue lisää: Jätteeksi päätyvä villa halutaan nyt langaksi - neulontabuumin vuoksi Suomeen perustetaan nyt hurjalla tahdilla kehräämöitä

Toimitusajat pidentyneet huomattavasti

Ompelutarvikkeiden tukkukauppa Falk Group Oy:n toimitusjohtaja Tero Jaakkola allekirjoittaa väitteen, että villapula koskettaa erityisesti islantilaisia villoja. Lampaita kun ei saa lisättyä sormia napsauttamalla.

- Villaa on sen verran kuin lampaat voivat sitä tuottaa ja nyt se on lopussa.

Villa ei siis ole kokonaan maailmalta loppu, sen kulkeutuminen kauppoihin kestää vain todella kauan. Lankoja voi joutua odottamaan jopa puoli vuotta ja jälkitoimituksia saattaa tulla vuodenkin päästä.

Monen värisiä villalankoja lankakauppa Vallaton villan hyllyssä.
Käsityöharrastajat jakavat innokkaasti kuvia projekteistaan somessa. Lankakauppias hyödyntää tietoa ennakoinnissa ja tilaa hyllyyn sitä, mistä instassa puhutaan.Antti Mikkola / Yle

Pitkien toimitusaikojen takia ennakointi on noussut entistäkin tärkeämpään rooliin. Kerkelä hyödyntää muun muassa sosiaalista mediaa: kun jokin uusi juttu nousee esiin, hän yrittää saada sen heti hyllyyn.

Myös Jaakkola korostaa ennakoinnin merkitystä.

- Jos korona-aikana emme olisi ennakoineet ja käyttäneet tavaran hankkimiseen runsaasti enemmän aikaa, olisi saatu laittaa lappu luukulle, Jaakkola kertoo.

Neulojilta kaivataan nyt luovuutta

Neulontaa harrastavilta tämä aika kysyy luovuutta ja hieman pidempää pinnaa, sillä omaa lempiväriä ei välttämättä löydy kaupan hyllystä.

Rovaniemeläinen Riina Rae on tullut lankaostoksille hakemaan lankoja joululahjoja varten. Tällä kertaa langat löytyvät, mutta Rae on jo tottunut improvisoimaan.

- Olen kyllä huomannut, että saatavuudessa on ongelmia, mutta onneksi on aina vaihtoehtoisia lankoja tarjolla. Kyllähän sitä joutuu aina uudestaan miettimään värivalintoja ja -yhdistelmiä, mutta hyvin on sujunut, Rae pohdiskelee.

Villaiset vaatteet voivat siis jäädä neulomatta tai vähintäänkin asiakkaat joutuvat miettimään uusia väriyhdistelmiä.

- Olen sanonut asiakkaille, jotka haaveilevat tekevänsä jostain tietystä villalangasta jotain, että ota nyt kun sitä on hyllyssä, kun ei tiedä koska seuraavan kerran saa, Taina Kerkelä hoksauttaa.

Hän pyrkii ongelmista huolimatta saamaan tavaraa hyllyyn entiseen malliin.

- Olen valmis istumaan asiakkaiden puolesta illat netissä tuotteita etsien, jotta he saavat haluamansa.

Sinitakkinen, valkopipoinen asiakas ja punertavaneuleinen myyjä lankakaupan villalankalaarin äärellä. Taustalla korkeat hyllyt täynnä värikkäitä lankoja.
Innokas käsityöharrastaja Riina Rae (selin) kutoo mielellään myös läheisilleen. Tällä ostoskerralla mukaan lähti tarvikkeita äidin joululahjaa varten.Antti Mikkola / Yle

Villan hinta tulee nousemaan

Tero Jaakkolan mukaan kaikki villalankojen kanssa tekemisissä olevat saavat olla tyytyväisiä. Myynti on kasvanut selkeästi.

Myös Lankamaailman toimitusjohtaja Matti Tapaninen kertoo myynnin nousseen 20-30 prosenttia korona-aikana. Se kertoo valtavasta villabuumista.

Koronan aiheuttama konttipula on vaikuttanut vahvasti villalankojen toimitusaikoihin. Rahtiliikenne ei ole avautunut kaupan kanssa samaa tahtia ja villalangat odottavat pääsyä kohteisiinsa.

- Tanskalaisella toimittajalla on maailmalla 80 000 kiloa lankaa, mutta konttipulan vuoksi sitä ei saada liikkeelle, Tapaninen kertoo.

Lue lisää:

Jaakkola puolestaan kauhistelee, kuinka konttien hinnat ovat nelinkertaistuneet puolentoista vuoden aikana. Ennen kontti maksoi 3000 euroa, nyt sen hinta voi olla 12 000 euroa.

- Tämä tulee vaikuttamaan villalankojen hintoihin väistämättä puolen vuoden sisällä, Jaakkola uumoilee.

Myös energian hinnan nousu tulee näkymään villalankojen hinnoissa tulevana vuonna, Jaakkola epäilee.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 17.12. kello 23 saakka.

jeudi 16 décembre 2021 14:30:00 Categories: YLE kudonta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.