Ilta Sanoma

Painopeiton tehoa ei ole juurikaan tutkittu tieteellisesti. Näyttö tehosta perustuu enemmänkin kokemukseen.

Helsingissä sijaitsevan Lanternan Jysk-myymälän apulaismyymäläpäällikkö Riina Romppainen viihtyi painohuovan alla.

Helsingissä sijaitsevan Lanternan Jysk-myymälän apulaismyymäläpäällikkö Riina Romppainen viihtyi painohuovan alla. Kuva: Jussi Helttunen

Viime vuosien suuren joululahjahitin, painopeiton, suosio ei näytä pienintäkään vähentymisen merkkiä. Päinvastoin, nyt peittojen rinnalla myydään myös päivätorkuille sopivia painohuopia.

Painopeitto on nukkumiseen tarkoitettu, tavallista peittoa useita kiloja painavampi täkki, jonka sisälle on ommeltu esimerkiksi pieniä muovi-, metalli- tai lasipalloja.

Peiton vaikutus perustuu siihen, että painon tunne vaikuttaa hermostoon ja sitä kautta jossakin määrin rauhoittaa.

Millainen painopeitto sitten olisi hyvä? Valinnanvaraa on paljon, sillä peittoja saa Suomessa lähes mistä tahansa nukkumiseen liittyviä tuotteita myyvästä liikkeestä ja myös isommista päivittäistavarakaupoista.

Kuten nimestäkin voi päätellä, painopeitto on huomattavasti tavallista peittoa painavampi. Sitä ei heilautella läheskään yhtä helposti, Riina Romppainen näyttää.

Kuten nimestäkin voi päätellä, painopeitto on huomattavasti tavallista peittoa painavampi. Sitä ei heilautella läheskään yhtä helposti, Riina Romppainen näyttää. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Nyrkkisääntönä on, että peiton painon tulisi olla noin tulisi olla noin 10-15 prosenttia nukkujan painosta. Jos peiton hankkii joululahjaksi, on tärkeää olla perillä saajan painosta.

Peittojen paksuus vaihtelee eri valmistajien välillä, mutta ohutkin peitto saattaa olla yllättävän lämmin. On kuitenkin tärkeää, että painava peitto on tehty hengittävästä materiaalista, sillä sen alla hikoilu voi tuntua epämiellyttävältä.

Mikäli sänkyyn tahtoo painopeiton, mutta kaipaa lisää lämpöä ja pehmeyttä, voi tavallisen pussilakanan sisään laittaa sekä painopeiton, että perinteisen täkin.

Tarvittaessa painopeiton voi myös kiinnittää pussilakanan kulmiin erikseen myytävillä peittolukoilla.

Painohuopa tuntuu mukavalta päällä, vaikka alla ei nukkuisikaan.

Painohuopa tuntuu mukavalta päällä, vaikka alla ei nukkuisikaan. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Miltä painopeitto sitten tuntuu?

Nopeasti kokeiltuna yllättävän mukavalta, Ilta-Sanomien pikatesti paljastaa.

Peiton paino jakautuu todella miellyttävästi ympäri kehoa ja ikään kuin syleilee sen alla torkkujaa. Olo on lämpöinen ja jotenkin pörröinen.

Hieman vähemmän yllättäen peitto tuntuu myös painavalta.

Kevyenkin, vain viiden kilon painoisen peiton liikuttelu ja sen alla kääntyminen vaatii hieman totuttelua, painavammasta peitosta puhumattakaan.

Räjähtävä lähtö ylös sängystä ei todellakaan onnistu salamavauhtia.

Kyllähän näissä peitoissa ideaa on, sanoo Maskun Kalustetalon ostopäällikkö Mersia Raunio.

- En kuitenkaan nuku joka yö sellaisen alla. Nukkumaan mennessä halutaan usein sellaista turvallisuuden tunnetta, mitä painopeitto tuo. Se rauhoittaa, Raunio sanoo.

Painopeitto ei välttämättä ole mitenkään erityisen paksu, Maskun myyjä Jaakko Samuli näyttää.

Painopeitto ei välttämättä ole mitenkään erityisen paksu, Maskun myyjä Jaakko Samuli näyttää. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

- Ei se tietenkään kaikille sovi, hän lisää.

Ei sovikaan. Painopeittoja ei suositella henkilöille, jotka sairastavat kroonisia hengitystiesairauksia, kuten astmaa, uniapneaa tai keuhkoahtaumatautia (COPD). Jotkut valmistajat lisäävät listaan myös esimerkiksi luunmurtumat, osteoporoosin, sydän- ja verisuosisairaudet sekä ahtaanpaikankammon.

Raunio kertoo, että painopeitteet ovat tietyssä mielessä vastaavia trendituotteita kuin piikkimatot ja lihashuoltovasarat. Kaikissa näissä on lopulta kyse hyvänolontunteesta.

Piikkimattojen kulta-aika näyttää olevan takanapäin, mutta painopeitot jatkavat voittokulkuaan, ainakin toistaiseksi.

- Ei todellakaan mikään yhden joulun hitti, vaan näitä menee edelleen, Raunio sanoo.

Jyskin markkinointi- ja myyntipäällikkö Riikka Nuutinmäki puolestaan kertoo, että painopeitoista tuli suosittuja muutama vuosi sitten.

Painopeitot myydään useimmiten kätevissä kantopakkauksissa, joita käyttää hätätapauksessa vaikka kuntoiluunkin.

Painopeitot myydään useimmiten kätevissä kantopakkauksissa, joita käyttää hätätapauksessa vaikka kuntoiluunkin. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

- Etenkin viime talvena ja viime jouluna niistä tuli yksi suosituimmista joululahjatoiveista tai tuotteista etenkin nukkumisen alalla, Nuutinmäki sanoo.

Hän pitää varmana, että painopeittoja löytyy suomalaisten joululahjapaketeista myös tänä vuonna. Nyt peittojen rinnalle ovat tulleet myös painohuovat, jotka soveltuvat esimerkiksi torkkupeitoiksi sohvalle, he sanovat.

- Niitä varmasti nähdään markkinoilla enemmän tänä vuonna, Nuutinmäki toteaa.

Lue lisää: Psykologi kertoo, minkä virheen moni tekee makuuhuoneessa

Unitutkija, neurologian erikoislääkäri Markku Partinen, joka itsekin on tehnyt tutkimusyhteistyötä painopeittovalmistajien kanssa, sanoo suoraan, että näyttö painopeiton tehosta perustuu toistaiseksi vielä enemmän kokemukseen kuin tutkittuun tietoon.

Partinen kertoi asiasta Ilta-Sanomille toukokuussa.

Lue lisää: Onko painopeitosta todella hyötyä unelle? Erikoislääkäri kertoo, mitä trendituotteen vaikutuksista tiedetään

Eniten kokemusta painopeitoista on saatu autististen lasten hoidosta, jossa ne ovat olleet käytössä jo toistakymmentä vuotta.

- Niiden on havaittu rauhoittavan samaan tapaan kuin turvalliseksi koettu lämmin syli tai halaus - mutta tässäkin kova tieteellinen näyttö on suhteellisen vähäistä ja enemmän kokemuksellista. Omaiset ovat kokeneet, että lapset nukkuvat paremmin, Partinen kertoi.

Peiton rauhoittava vaikutus perustuu siihen, että vartaloon kohdistama paine saa kehon vapauttamaan serotoniini- ja dopamiinihormoneja, jotka luovat rauhallisuuden tunteita.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 14:31:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.