Ylen saamat asiakirjat paljastavat uutta tietoa viime maaliskuussa huomiota herättäneestä poliisioperaatiosta, josta KRP vaikenee. Poliisin tiedo" /> Ylen saamat asiakirjat paljastavat uutta tietoa viime maaliskuussa huomiota herättäneestä poliisioperaatiosta, josta KRP vaikenee. Poliisin tiedo" />

YLE


Tunnettuun uusnatsiaktiiviin kohdistuvasta rikosepäilystä on paljastunut uutta tietoa Ylen saamista asiakirjoista. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivin kiinniotto herätti laajaa huomiota Oulussa viime maaliskuussa.

Ylen tietopyynnöllä saamien pakkokeinoasiakirjojen mukaan rikosepäilyn tutkinta alkoi 8.-9. maaliskuuta 2021, kun Oulun Linnanmaan Prisman postin palvelupisteeseen oli iltapäivällä saapunut ruskea pahvilaatikko. Kahden kilon painoinen laatikko oli osoitettu tunnetulle uusnatsille.

Kyseinen 30-vuotias mies on tullut tunnetuksi kielletyn uusnatsijärjestö PVL:n yhtenä väkivaltaisimmista jäsenistä. Hänet on tuomittu muun muassa siitä, että hän suihkutti vuonna 2012 pippurikaasua Oulun Setan tapahtumassa vasemmistopoliitikon kasvoille.

Vuonna 2013 hän puukotti yhtä henkilöä Jyväskylän kirjastossa järjestetyssä kirjanjulkistustilaisuudessa. Lisäksi hän on osallistunut muihin uusnatsien väkivallantekoihin.

"Poliittisesti aktiivinen ja kykenevä valmistamaan räjähteitä"

Tiedossa ei ole, mikä kiinnitti poliisin huomion maaliskuussa 2021 saapuneeseen pakettiin. Joka tapauksessa poliisi takavarikoi paketin ja tutki sen sisällön.

Takavarikkoasiakirjoista ilmenee, että poliisi tiesi uusnatsin olevan "poliittisesti aktiivinen ja kykenevä valmistamaan räjähteitä".

Takavarikon seurauksena poliisi otti uusnatsin kiinni 16. maaliskuuta Oulun Kaijonharjussa. Operaatio herätti alueella huomiota, sillä poliisi oli varautunut tilanteessa muun muassa panssariautolla ja raskain henkilökohtaisin suojavarustein.

Ylen tietojen mukaan poliisi tutki operaation aikana uusnatsille kuuluvaa henkilöautoa. Sanomalehti Kalevan maaliskuussa julkaisemista kuvista ilmenee, että poliisi takavarikoi autosta jotakin. Takavarikoitu aine tai esine kannettiin pois laatikossa, jonka kyljessä oli räjähtävästä aineesta varoittava merkki.

19. maaliskuuta Oulun käräjäoikeus vangitsi uusnatsin epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Poliisi epäili, että uusnatsi oli valmistellut rikosta vuoden 2021 alusta kiinniottopäivään saakka.

Käräjäoikeus vangitsi epäillyn lievemmällä syytä epäillä -perusteella, ja myöhemmin epäilty päästettiin vapaaksi. Esitutkinta kuitenkin jatkui, ja miestä epäillään yhä rikoksesta.

Esitutkinta on yhä kesken

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jukka Nurmenniemi ei kommentoi sitä, epäileekö poliisi asiassa jonkinlaista poliittista motiivia. Hän ei avaa tutkitun rikosepäilyn sisältöä muutoinkaan lainkaan.

Rikosnimikkeenä tutkinnassa on yhä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Nurmenniemi ei osaa arvioida, milloin esitutkinta valmistuu.

jeudi 16 décembre 2021 14:25:44 Categories: YLE uusnatsismi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.