Ilta Sanoma

Suomalaiset NHL-tähdet aloittavat jääkiekkoleirin.

Dallasin suomalaistähti opettaa jääkiekon saloja ensi kesänä junioripelaajille.

Dallasin suomalaistähti opettaa jääkiekon saloja ensi kesänä junioripelaajille. Kuva: Matthew Pierce / Icon Sportswire

Kiekkojunioreilla on mahdollisuus päästä maailmanluokan oppiin ensi kesänä, kun NHL:n parhaisiin puolustajiin kuuluva Dallas Starsin Miro Heiskanen aloittaa oman kiekkoleirinsä Espoossa heinäkuun lopulla.

- Olen todella innoissani tulevasta leiristä. On hienoa tuoda kotikaupunkiini leiri, jossa pääsen auttamaan nuoria ja innokkaita junioreita. Olen myös iloinen, että pystymme leirin tuotoilla tukemaan vähävaraisia espoolaisia kiekkoilijoita, Heiskanen kommentoi tiedotteessa.

Heiskasen, 22, lisäksi Dallasin Jani Hakanpää ja Calgary Flamesin Juuso Välimäki pitävät ensi heinäkuussa oman kiekkoleirinsä kotikulmillaan. Kempeleessä pidettävällä leirillä on Hakanpään, 29, lisäksi mukana opettamassa Florida Panthersia edustava Markus Nutivaara, 27. Välimäen, 23, leiri järjestetään Lempäälässä.

Osa leirien tuotoista ohjataan nuorten jääkiekkoharrastuksen tukemiseen.

Kolmikon leirit järjestetään yhteistyössä Viima Hockeyn kanssa. Heiskanen, Välimäki ja Hakanpää haluavat antaa junioreille mahdollisuuden harjoitella leireillään samantyylisesti kuin he itse. NHL-pelaajat ovat leiritoiminnassa tiiviisti mukana niin jäällä kuin jään ulkopuolella.

Leirit on tarkoitettu 2008-2014 syntyneille junioreille.

Muista suomalaisista NHL-pelaajista muun muassa Colorado Avalanchen supertähti Mikko Rantanen ja Boston Bruinsin hyökkääjä Erik Haula ovat vetäneet viime vuosina omia kiekkoleirejään Suomessa.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 22:21:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.