Ilta Sanoma

Move-mittausten perusteella lasten ja nuorten fyysinen kunto on huolestuttavalla tasolla.

Koululaisilta testattiin mm. liikkuvuutta ja lihaskuntoa.

Koululaisilta testattiin mm. liikkuvuutta ja lihaskuntoa. Kuva: Heini Hämäläinen

Keskiviikkona julkaistut Move-tulokset kertovat karua kieltä suomalaisten koululaisten fyysisestä kunnosta.

Tutkimuksen mukaan peräti noin 40 prosentilla viidennen ja kahdeksannen luokan oppilaista fyysinen toimintakyky on niin heikolla tolalla, että se voi vaikeuttaa arjessa jaksamista.

Yksi Move-mittausten hätkähdyttävimmistä tutkimustuloksista liittyy istumiseen. Kaikki viitos- ja kahdeksasluokkaiset eivät nimittäin pysty istumaan lattialla selkä suorana.

Liikettä voit kokeilla helposti kotona.

Kahdeksasluokkalaisista pojista peräti 25 prosenttia ei pystynyt istumaan selkä suorana. Lukumäärässä se tarkoittaa, että lähes 6?000 testiin osallistunutta kahdeksasluokkalaista epäonnistui suorituksessa.

Viitosluokkalaisista pojista selkä suorana istumisessa epäonnistui 18,1 prosenttia.

Heikosta liikkuvuudesta kieli myös kyykkytesti. Noin 15 prosenttia sekä viides- että kahdeksasluokkalaisista pojista ei onnistunut puhtaassa kyykyssä.

Onnistuisitko sinä?

Move-mittauksissa testattiin myös viides- ja kahdeksasluokkalaisten kestävyyskuntoa.

Huolestuttavin löydös oli tämä: yli 40 prosenttia viidesluokkalaisista pojista jaksoi juosta 20 metrin viivajuoksussa eli niin sanotussa piip-testissä alle kolme minuuttia ja 58 sekuntia. Viidesluokkalaisista tytöistä lähes 40 prosenttia jäi alle kolmeen minuuttiin ja 15 sekuntiin.

(Piip-testissä oppilas juoksee edestakaisin 20 metrin matkaa kiihtyvässä ääninauhan mukaisessa tahdissa. Tulos on kokonaisaika, jonka oppilas jaksaa juosta annetussa tahdissa.)

Helposti omaan suorituskykyyn verrattava testi on punnerrustesti. Tarkoituksena oli suorittaa minuutissa mahdollisimman monta etunojapunnerrusta.

Viitosluokkalaisista pojista 18 prosenttia jäi alle viiteen punnerrukseen. Kahdeksasluokkalaisista 25 prosenttia pystyi tekemään vain alle 13 punnerrusta.

Tytöt tekivät kevennettyjä punnerruksia.

24 prosenttia viitosluokkalaisista jäi alle 15 punnerrukseen, kahdeksasluokkalaisista 27 prosenttia alle 19 punnerrukseen.

- Move! on perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen mittaus- ja palautejärjestelmä, jonka keskeisenä tarkoituksena on kannustaa omatoimiseen fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen.

- Valtakunnallisessa tiedonkeruussa raportoitiin yli 107?000 oppilaan mittaustulokset.

Kestävyyskunto: Kestävyyskunto on edelleen heikentynyt kahdeksasluokkalaisilla, mutta viitosluokkalaisilla lasku näytti pysähtyneen.

Lihaskunto: Erityisesti keskivartalon lihaskunto on heikentynyt edellisvuoteen verrattuna sekä 5.-että 8.-luokkalaisilla oppilailla.

Liikkuvuus: Erityisesti pojilla liikkuvuus on hieman parantunut viime vuoteen verrattuna. Tyttöjen liikkuvuus on kuitenkin edelleen selkeästi poikia parempi. Noin neljännes kahdeksasluokkalaisista pojista (yli 6 000 poikaa) ei saa suoristettua selkää täysistunnassa ja noin 15 % (yli 3 500 poikaa) ei onnistu kyykistyksessä.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 20:14:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.