THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek, professori Tuomas Koskela ja sairaanhoitaja Sari Kuotto ovat Suomen vaikuttavimmat terveysalan henkilöt. Kuitto o" /> THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek, professori Tuomas Koskela ja sairaanhoitaja Sari Kuotto ovat Suomen vaikuttavimmat terveysalan henkilöt. Kuitto o" />

YLE


- Olo on ollut kuin Carlos Santanan rumpalivaimolla Cindy Blackman Santanalla. Edessä valtava rumpupatteristo, jota taotaan ja syntyy hyvä lopputulos. Sitä täydentävät muut rokotustiimiläiset, että lopulta tulee mahtava konsertti.

Näin kertoo työstään Etelä-Karjalan koronarokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto, joka hiljattain on palkittu yhtenä Suomen kolmesta merkittävästä vuoden 2021 terveysalan vaikuttajasta.

Kuitto pääsi kovaan seuraan, sillä kaksi muuta palkittua ovat valtakunnallisesti tunnettuja nimiä: THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ja Tampereen yliopiston yleislääketieteen professorin Tuomas Koskela.

Vuoden terveysalan vaikuttajat valitsi terveydenhuollon ammattilaisten lehti Mediuutiset.

- Tunnustus tuntuu oikein mukavalta niin omasta kuin meidän kaikkien rokotuksiin osallistuvien puolesta. Voimme olla tosi ylpeitä itsestämme, sanoo Kuitto nyt muutaman päivän tunnustuksen saamisen jälkeen.

Eksoten rokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto.
Kauppakeskuksen rokotuspiste sai alussa paljon kritiikkiä saavutettavuudestaan sekä ahtaasta tilasta. Nykyään palautetta siitä ei enää tule, sanoo Kuitto.Ville Toijonen / Yle

Sari Kuitto on vastannut koko koronarokotusten ajan siitä, että Etelä-Karjalassa rokotukset ylipäätään pääsivät käyntiin ja että ne ovat jatkuneet mallikkaasti.

Välillä myös Kuitto tuntee riittämättömyyttä, kun työtä on paljon.

- Pitäisi olla tekemässä kymmentä asiaa yhtä aikaa, mutta valitettavasti se ei onnistu, sanoo Kuitto.

Lappeenrannassa koronarokotupaikaksi valikoitus kaupungin keskustassa oleva kauppakeskus Iso-Kristiina. Valintaa kritisoitiin alkuvaiheessa muun muassa lehtien yleisöosastopaikoilla, mutta pian valitus vaikeni.

- Tämä on ollut kerta kaikkiaan loistava paikka, vaikka ensi alkuun monilla oli epäilyjä. Tänne on tosi helppo tulla, ja samalla ihmiset voivat hoitaa muita asioitaan. Paikkaa on kehuttu, sanoo Kuitto.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten alueella päästiinkin tänä syksynä ensimmäisten joukossa yli 80 prosentin rokotuskattavuuteen. Sari Kuiton mukaan tulokseen päästiin saumattomalla yhteistyöllä.

- Olemme pitäneet paljon palavereja, joissa olemme sopineet käytäntöjä ja ratkoneet eteen tulleita ongelmia. Sitä kautta olemme pystyneet toimimaan joustavasti ja ketterästi, sanoo koronarokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto.

Rokotusbändin rumpali

Sari Kuiton puhelin on tänä vuonna soinut lähes taukoamatta ja sähköposteja tulee paljon.

Kuitto on laatinut kollegoidensa kanssa ohjeistuksia rokottajille, rokotuspaikoille ja kansalaisille. Kuitto on myös antanut lupia aikaistaa rokotusta, jos rokotettavalla on esimerkiksi ollut tulossa ulkomaanmatka tai opiskelut ulkomailla.

Hän on myös auliisti kertonut medialle, missä vaiheessa rokotukset ovat ja miltä suunnitelmat vaikuttavat.

Käytännön työ ollut paljon myös yhteistyöpalavereita erilaisten sairaanhoitopiirin muiden pandemiaryhmien kanssa.

Eksoten rokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto.
Sari Kuitto on ylepä koko rokotusporukasta. Ville Toijonen / Yle

Vuoden aikana Kuitto on kokenut myös paljon ilon hetkiä, kun on tutustunut uusiin ihmisiin tai kun yhteistyö on osoittanut voimansa.

- Saan myös onnistumisen kokemuksia, kun olen pystynyt auttamaan henkilöitä, jotta he pystyvät tekemään työtään paremmin, Kuitto pohtii.

Parhaillaan Kuitto on miettimässä, miten kolmannet rokotukset avataan isolle ryhmälle.

- Avaamme ne rohkeasti kaikille yli 18-vuotiaille, vaikka pääpaino onkin ikäihmisissä ja riskiryhmissä. Meillä ei ole varaa siihen, että rokotusaikoja tai rokotusainetta jää käyttämättä.

Sari Kuitto ei itse osallistu rokotusten jakamiseen. Hän yrittää vain tehdä parhaansa, että olosuhteet koronarokotuksiin olisivat parhaat mahdolliset ja että kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus rokotus saada.

Nyt hän kokee, että hänen saamansa tunnustus kuuluu kaikille.

- Tänään menen rokotuspisteelle kaupan kautta ja tuon jotain hyvää yhteiseen kahvipöytään, sanoo palkittu koronarokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto.

mardi 14 décembre 2021 22:13:00 Categories: YLE sairaanhoitajat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.