Ilta Sanoma

Jos sinulle tulee koronavirustautiin viittaavia, lieviäkin oireita, varaa aika koronatestiin. Näin neuvoo Helsingin kaupunki.

Kuva: Seppo Kärki / IS

Helsingin kaupunki kertoo, että pääkaupungissa on todettu paljon koronavirukselle altistumisia julkisilla paikoilla ja varsinkin ravintoloissa.

-?Altistumisia todetaan Helsingissä tällä hetkellä julkisilla paikoilla runsaasti. Varsinkin anniskeluravintolakäynteihin liittyen on todettu tartuntoja. Altistumisen riski anniskeluravintoloissa on kasvanut, kaupunki toteaa tiedotteessaan.

Kaupunki neuvoo, miten sinun pitää toimia.

Jos olet ollut jossakin yllä mainituista paikoista kyseisenä ajankohtana, tarkkaile vointiasi mahdollista altistumista seuraavien 14 vuorokauden aikana.

Tartunnan oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus tai haju- tai makuaistin menetys.

Jos sinulle tulee koronavirustautiin viittaavia, lieviäkin oireita, varaa aika koronatestiin. Muista käyttää maskia, huolehtia käsihygieniasta ja pitää turvaväli ihmisiin.

Tartunnanjäljittäjät ovat sinuun yhteydessä, jos sinut asetetaan karanteeniin.

Ravintolan tai baarin nimen jälkeen on mahdollinen altistumispäivä.

Anna K. (baari) Annankatu 23 10.12.

Elite (ravintola) Eteläinen Hesperiankatu 22 12.12.

Finlandia-talon ravintola ja Café (ravintola) Mannerheimintie 13e 9.12.

Gate A21 (baari) Annankatu 21 10.12.

Leijuva Lahna (baari) Eerikinkatu 14 11.12.

One Bowl (ravintola) Kantelettarentie 1 12.12.

On the Rocks (ravintola) Porvoonkatu 1 11.12.

Rodolfo (baari) Kirkkokatu 5 11.12.

Sipuli (ravintola) Kanavaranta 7 8.12.

Weeruska (ravintola) Porvoonkatu 19 9.12.

Graniittilinna (ravintola) Säästöpankinranta 6 7.12.

Grotesk Bar & Terrace (baari) Ludviginkatu 10 10.12.

Jackie Bar (ravintola)Iso Roobertinkatu 21 10.12.

Kiila (ravintola) Kalevankatu 1 8.12.

Malaga Bar (ravintola) Malagankatu 3 8.12.

Musta Kissa (baari) Toinen linja 15 10.12.

Newros21 (ravintola) Kastelholmantie 27.12.

Olutravintola Jano (ravintola) Mäkitorpantie 11 9.12.

Palema (ravintola) Työpajankatu 2 7.12.

Penny (ravintola)Uudenmaankatu 13 10.12.

Rytmi (baari)Toinen linja 2 10.12.

The Riff (baari) Iso Roobertinkatu 310.12.

Albina (ravintola)Aleksis Kiven katu 234.12.

Elite (ravintola) Eteläinen Hesperiankatu 22 7.12.

Kaarle XII (baari)Kasarmikatu 40 5.12.

Skiffer (ravintola)Runeberginkatu 34 4.12.

Teatterin yökerho (baari) Pohjoisesplanadi 24.12.

Bricco (baari) Annankatu 22 4.12.

Bar 10 (baari) Fleminginkatu 10 4.12.

Bar Loose (baari)Annankatu 21 4.12.

Hook (ravintola)Mannerheimintie 17 5.12.

Kalliohovi (baari)Vaasankatu 17 5.12.

Kork (ravintola)Kanavaranta 3 C 9 5.12.

Lepakkomies (baari)Helsinginkatu 1 4.12.

Panema (baari) Helsinginkatu 11 5.12.

Riyo Cafe (ravintola) Opastinsilta 8 A 4.12.

Shelter (ravintola) Kanavaranta 7 4.12.

Thai Vegan Kitchen (ravintola)Lapinlahdenkatu 9 6.12.

Café Ekberg (ravintola) Bulevardi 95.12.

Café Succès (ravintola) Korkeavuorenkatu 24.12.

Capperi (ravintola) Siltavoudintie 94.12.

Gurkha (ravintola) Hiihtäjäntie 1 4.12.

Kaivohuone (baari) Iso Puistotie 1 4.12.

Lue lisää: Varsinais-Suomen korona­nyrkki: rokottamattomilla yli nelinkertainen riski sairastua

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 22:03:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.