Ilta Sanoma

Suomalaistähdet loistivat poissaolollaan.

Sebastian Aho sairastui.

Sebastian Aho sairastui. Kuva: Ronald Martinez / Lehtikuva

Viime otteluissa ilmiliekeissä ollut ja NHL:n pistepörssin kärkisijoille noussut Sebastian Aho puuttui kaukalosta, kun Carolina pelasi maanantaiaamuna vierasottelun Vancouverissa.

Carolina tiedotti puolisen tuntia ennen ottelun alkua, että Aho jää sivuun sairastumisen vuoksi.

Kyseessä oli Ahon ensimmäinen välistä jäänyt ottelu lähes neljään vuoteen.

Vielä ei tiedetä, miten ykköstähden poissaolo näkyy Carolinan otteissa. Ottelu Vancouverissa alkoi vasta hieman aamuviiden jälkeen ja on kesken.

Sairastelut riivaavat nyt suomalaistähtiä, sillä myös kovavireinen Dallasin Roope Hintz puuttui samasta syystä lauantain ottelusta.

Maanantain vastaisena yönä kaukalossa ei näkynyt myöskään terveysmurheiden piinaamaa Floridan Aleksander Barkovia, kun hänen kipparoimansa Panthers pelasi odotettua huippuottelua Coloradon vieraana.

Barkov ehti kuntoutua taannoisesta polvivammastaan mutta loukkasi itseään heti viime viikon paluupelissä ja on ollut mysteerivaivan takia sivussa nyt joukkueensa kolmesta edellisestä ottelusta.

Kovin vakavasta vammasta ei kuitenkaan pitäisi olla kyse, sillä Barkov on nähty Panthersin harjoituksissa.

Aleksander Barkov palasi viime viikolla vajaan ottelun ajaksi tositoimiin mutta joutui heti takaisin sairastuvalle. Samassa ottelussa loukkaantui myös Ville Husso.

Aleksander Barkov palasi viime viikolla vajaan ottelun ajaksi tositoimiin mutta joutui heti takaisin sairastuvalle. Samassa ottelussa loukkaantui myös Ville Husso. Kuva: Jeff Curry / Reuters

Panthersilla ei ole ollut myöskään syytä kiirehtiä ykköstähteään kaukaloon, sillä joukkue on liitänyt alkukauden vahvassa iskussa myös Barkovin ollessa sivussa.

Kaikkiaan Barkovilla on jäänyt nyt väliin 11 Floridan 27 ottelusta.

Suomen kirkkaimmista tähdistä Columbuksen Patrik Laine on puolestaan ollut sivussa tositoimista jo lähemmäs kuusi viikkoa.

Myös viime viikolla loukkaantunut St. Louisin maalivahti Ville Husso on parhaillaan loukkaantuneiden kirjoissa alavartalovamman takia.

Floridan Markus Nutivaara on puolestaan ollut puolen ottelun mittaista piipahdusta lukuun ottamatta telakalla koko alkukauden niin ikään alavartalovamman takia.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 07:27:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.