Ilta Sanoma

Parikymppinen Francis Wayne Alexander katosi jäljettömiin vuonna 1976. Nuorukaisen karmea kohtalo selvisi 45 vuotta myöhemmin, kun DNA-tutkimuksissa selvisi, että hän oli joutunut yhden Yhdysvaltain tunnetuimman sarjamurhaajan uhriksi.

Sarjamurhaaja John Wayne Gacy surmasi 1970-luvulla 33 nuorta miestä. Lokakuussa kävi ilmi, että yksi uhreista oli 45 vuotta kateissa ollut Francis Wayne Alexander.

Sarjamurhaaja John Wayne Gacy surmasi 1970-luvulla 33 nuorta miestä. Lokakuussa kävi ilmi, että yksi uhreista oli 45 vuotta kateissa ollut Francis Wayne Alexander. Kuva: COOK COUNTY SHERIFF OFFICE, William Yates / ZUMA / MVPhotos

Hei pikkuinen, nähdään pian, rakastan sinua.

Näin kirjoitti Francis Wayne Alexander postikortissa, jonka hän lähetti sisarpuolelleen Carolyn Sandersille postikortissa joulun alla vuonna 1975.

Kortissa mainittua tapaamista ei kuitenkaan tullut, sillä Wayne katosi pian kortin lähetettyään jäljettömiin.

Carolyn Sanders, 57, jaksoi vielä vuosikymmeniä myöhemmin tutkia Facebookista, josko veljen nimi olisi putkahtanut sinne, mutta turhaan.

- Pidimme yllä toivoa, että hän jonain päivänä soittaisi tai ilmestyisi ovelle. Joulun alla hän oli aina ajatuksissamme ja pohdimme, että olisipa mahtavaa, jos Wayne ilmestyisi jostain, kertoo myös velipuoli Richard Clyde, 49.

Sanders muistaa, että ennen velipuolen katoamista sisaruksilla oli tapana pakkautua joka lauantai isänsä autoon ja käydä elokuvissa. Sanders, Clyde ja Alexander kasvoivat neljän muun sisaruksen kanssa Long Islandilla, kunnes perhe muutti Pohjois-Carolinaan.

Waynea sisarukset muistelevat iloisena vitsiniekkana, jolla oli myös herkkä puoli.

- Me emme puhu sisaruspuolista. Meille kaikki ovat veljiä ja siskoja. Piste, sanoo Sanders.

Francis Wayne Alexander katosi jäljettömiin tammikuussa 1976. 45 vuotta myöhemmin selvisi, että Yhdysvaltain pahamaineisimpiin lukeutunut sarjamurhaaja John Wayne Gacy surmasi hänet.

Francis Wayne Alexander katosi jäljettömiin tammikuussa 1976. 45 vuotta myöhemmin selvisi, että Yhdysvaltain pahamaineisimpiin lukeutunut sarjamurhaaja John Wayne Gacy surmasi hänet. Kuva: COOK COUNTY SHERIFF OFFICE

Ennen katoamistaan Wayne Alexander oli vuonna 1975 mennyt naimisiin New Yorkissa ja muuttanut pian sen jälkeen Chicagoon, jossa hän työskenteli baareissa ja klubeilla. Liitto päättyi kuitenkin eroon vain muutaman kuukauden jälkeen.

Viimeinen elonmerkki Wayne Alexanderista on tammikuussa 1976 ostettu matkalippu Chicagossa. Sen jälkeen hänestä ei ole jälkiä.

Sandersin ja muiden sisarusten tuska ja odotus päättyi vihdoin lokakuun lopussa, kun velipuolen jäänteet tunnistettiin ja 45 vuotta perheen mieliä kalvanut mysteeri ratkesi. Waynen jäänteet löytyivät oikeastaan jo vuonna 1978, mutta 21-vuotiaana kadonneen nuorukaisen kaamea kohtalo pysyi pimennossa vielä vuosikymmeniä.

Vyyhti alkoi purkaantua lopulta kesäkuussa, kun Cookin piirikunnan sheriffin toimistosta otettiin yhteyttä. Tutkija saapui perheen luo ja kertoi tutkivansa tunnistamattomaan henkilöön liittyvää tapausta. Perheeltä pyydettiin DNA-näytettä sekä kertomaan kaikki mahdolliset tiedot, mitä heillä oli Wayne Alexanderista.

Heille ei vielä kerrottu suoraan, että tapaus linkittyi sarjamurhaaja John Wayne Gacyyn, mutta Sanders kertoo aavistaneensa sen välittömästi, kun sai selville, mistä ja milloin jäänteet oli löydetty.

Tosielämän tappajaklovnina tunnettu John Wayne Gacy murhasi 33 nuorta miestä vuosina 1972-1978 ja hänestä tuli eräs Yhdysvaltojen tunnetuimmista ja pelätyimmistä sarjamurhaajista. Gacy teki uhriensa tunnistamisen vaikeaksi, sillä hän hävitti ruumiita muun muassa happoa käyttäen.

Lue lisää: Hän oli tosielämän tappajapelle: John Wayne Gacy murhasi ihmisiä pukeutuneena pelleasuun

Francis Wayne Alexanderin ruumis löydettiin vuonna 1978 Gacyn talon alta, jonne hän hautasi lähes kaikki uhrinsa. Hänen arvellaan saaneen surmansa alkuvuodesta 1976 alkuvuoteen 1977 ulottuvalla ajanjaksolla ja hänen arvellaan olleen Gacyn viides uhri.

Talon alle haudatut tunnistamattoman vainajat haudattiin 1980-luvun alussa Hillsidessa sijaitsevalle hautausmaalle. BBC:n mukaan Wayne Alexander on kolmas Gacyn uhreista, joiden henkilöllisyys on saatu selvitettyä sen jälkeen, kun sheriffi Tom Dart avasi vuonna 2011 tutkinnan uudestaan ja määräsi, että kahdeksan tunnistamatonta ruumista on kaivettava haudoistaan uhrien tunnistamista varten.

Tutkijat pääsivät Chicago Sun-Timesin mukaan selville Alexanderin mahdollisesta kohtalosta, kun he törmäsivät DNA-osumaan verkossa olevan tietokannan kautta, jota käytetään muun muassa sukututkimuksen parissa. Näytteet olivat uhrin kaukaisilta serkuilta. Lopulta asia varmistui Alexanderin äidiltä ja velipuolelta saatujen näytteiden perusteella.

Poliisi pääsi John Wayne Gacyn jäljille loppuvuodesta 1978, kun yksi uhreista pääsi pakenemaan sarjamurhaajan kynsistä ja meni poliisin puheille. Gacy ehti surmata vuosina 1972-1978 kaikkiaan 33 nuorta miestä.

Poliisi pääsi John Wayne Gacyn jäljille loppuvuodesta 1978, kun yksi uhreista pääsi pakenemaan sarjamurhaajan kynsistä ja meni poliisin puheille. Gacy ehti surmata vuosina 1972-1978 kaikkiaan 33 nuorta miestä. Kuva: William Yates

Sisarukset kiistävät jyrkästi sheriffi Dartin aiemmat puheet siitä, että perhe uskoi Wayne Alexanderin katkaisseen välit perheeseensä vapaaehtoisesti.

- En usko, että kukaan meistä ajatteli ikinä, ettei hän haluaisi olla tekemisissä kanssamme, sanoo Sanders, joka oli velipuolensa katoamisen aikaan 14-vuotias.

- Minulla oli tunne, että jokin esti häntä ottamasta yhteyttä meihin.

Poliisi jatkaa yhä viiden tuntemattoman uhrin henkilöllisyyksien selvittämistä.

Vuoden 2011 jälkeen uhreista on tunnistettu William George Bundy, joka oli kadotessaan 19-vuotias. Vuonna 2017 poliisi ilmoitti tunnistaneensa yhdeksi Gacyn uhriksi 17-vuotiaana kadonneen minnesotalaisteinin James Byron Haakensonin.

Lue lisää: Pahamaineisen sarjamurhaajan uhri tunnistettiin vihdoin DNA:n avulla - tappajaklovni piinasi Chicagoa 70-luvulla

Crime and Investigation -tv-ohjelma on aiemmin kertonut verkkosivuillaan, että näennäisesti normaalia keskiluokkaista elämää elänyt Gacy syntyi vuonna 1942. Hän oli avioliitossa elävä kahden lapsen isä ja harrasti vapaa-ajallaan hyväntekeväisyyttä. Hän oli myös Yhdysvaltojen demokraattipuolueen paikallisen osaston aktiivi.

Harrastuksekseen hän oli kehittänyt Pogo-nimisen klovnin. Hän kävi pellepuvussa hauskuuttamassa etenkin sairaita lapsia Chicagon sairaaloissa.

Gacyn siloteltu kuva alkoi murentua 1960-luvun lopulla. Hän sai syytteen appensa franchising-ravintolassa työskennelleeseen teini-ikäiseen poikaan kohdistuneesta hyväksikäytöstä. Gacy onnistui välttämään tuomion väittämällä syytöksiä tekaistuiksi. Jo muutamaa kuukautta myöhemmin hän sai kuitenkin uuden syytteen, josta seurasi kymmenen vuoden vankeustuomio.

Gacy pääsi hyvän käytöksen ansiosta ehdonalaiseen kuitenkin jo puolentoista vuoden jälkeen, kesäkuussa 1970. Seuraavan vuosikymmenen aikana Gacyn pimeä puoli tuli kuitenkin hyvin selväksi.

Gacyn kerrotaan houkutelleen uhreikseen joutuneita nuoria miehiä kotiinsa esimerkiksi lupaamalla rakennusalan töitä, huumeita ja alkoholia tai rahaa seksiä vastaan. Tämän jälkeen hän murhasi ja raiskasi uhrit kotonaan. Uhrit olivat poliisin mukaan usein liftareita. Lisäksi Gacyn kerrotaan poimineen uhreja mukaansa linja-autopysäkeiltä.

Neljää Des Plaines -jokeen heittämäänsä uhriaan lukuun ottamatta Gacy hautasi kaikki uhrinsa joko talonsa alle tai tontilleen. Hän kertoi tutkijoille, että tila oli kuitenkin loppunut kesken.

Sarjamurhaaja paljastui loppuvuodesta 1978, kun yksi uhreista pääsi pakoon ja kertoi tietonsa poliisille. Gacy tuomittiin The New York Timesin mukaan kuolemaan vuonna 1980 ja teloitettiin vuonna 1994 myrkkyruiskeella. Sarjamurhaajan teloitus herätti Yhdysvalloissa suuria tunteita. Tuohon aikaan ketään ei ollut tuomittu Yhdysvalloissa yhtä monesta murhasta.

Wayne Alexanderin sisarpuoli Carolyn Sanders on sanonut tiedotusvälineille, että perhe on vihdoin saanut ratkaisun myötä rauhan.

Sitä, kuinka Gacy ja Wayne Alexander kohtasivat, ei kuitenkaan edelleenkään tiedetä. Poliisin mukaan Alexander oli ollut samalla alueella joidenkin Gacyn muiden tunnistettujen uhrien kanssa.

Lähteet: Chicago Sun-Times, BBC, Crime and Investigation, The New York Times, CNN, New Yorker

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 07:45:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.