Ilta Sanoma

Linkosuon Kahvilan toimitusjohtajan mukaan koronatuilla on ehkäisty monta konkurssia.

Toimitusjohtaja Kati Ehrola ehti jo välillä huokaista helpotuksesta, mutta nyt pandemia on taas kiihtynyt.

Toimitusjohtaja Kati Ehrola ehti jo välillä huokaista helpotuksesta, mutta nyt pandemia on taas kiihtynyt. Kuva: Ossi Ahola.

Kangasalalainen leipomo- ja kahvila-ravintola-alan yhtiö Linkosuo täytti joulukuun alussa 85 vuotta. Viime ajat ovat olleet perinteikkäälle perheyhtiölle koronan takia haasteellisia.

Ravintola- ja kahvilatoiminta kuuluu koronarajoituksista pahimmin kärsineisiin aloihin. Kun pandemia viime vuoden keväällä alkoi, oli Linkosuon Kahvila Oy:n toimitusjohtajana aloittanut juuri Kati Ehrola.

-?Aloitin viikkoa ennen kuin korona puhkesi. Aika hurja aloitus, täytyy myöntää. Normaalia elämää ei eletä vieläkään, yritetään vain arvailla mitä huominen tuo tullessaan, Ehrola sanoo nyt.

Hänen mukaansa kevät 2020 oli kuitenkin vielä toiveikas, vaikka kahviloiden ja ravintoloiden sulkemiset ja lomautukset olivat sokki.

-?Kukaan ei vielä tajunnut, kuinka kauan tämä tulee kestämään. Ajateltiin, että ollaan kaksi kuukautta kiinni ja päästään sen jälkeen normaaliin.

Tämän jälkeen pandemia on vain jatkunut ja jatkunut.

-?Tänä syksynä tunnelin päässä näytti olevan jo valoa, mutta nyt on rysähtänyt uudelleen.

Pandemia ja sitä seuranneet koronarajoitukset näkyivät kahvila- ja ravintolayhtiön toiminnassa selvästi. Vuoden 2020 liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna 38 prosenttia.

-?Tänä vuonna ei mennä enää alaspäin, mutta ei paljon ylöspäinkään. Hetken näytti jo siltä, että mennään kunnolla ylöspäin, mutta uusien etätyösuositusten ja joulukuun pikkujoulukauden peruuntumisen myötä loppuvuosi näyttää taas kurjemmalta.

Ehrolan mukaan koronatuista on ollut yrittäjille suurta apua, niin myös Linkosuolle, joka on saanut kustannustukea.

-?Varmasti yrittäjien konkursseja olisi ollut muuten järjetön määrä. Meillekin jokainen tukieuro on tullut tarpeeseen, Ehrola sanoo.

-?Meistä ja alasta riippumattomista tekijöistä on jouduttu sulkemaan ravintoloita ja kahviloita. Välillä suunnattujen tukieurojen määrä tuntuu vain pieneltä suhteessa tehtyjen tappioiden määrään.

Ehrolan mukaan kustannustuen kriteereissä oleva 30 prosentin liikevaihdon pudotus tuntuu tiukalta, nyt kun ala on lähtenyt hiukan elpymään.

Linkosuo omistaa Linkosuon Leipomo Oy:n ja Linkosuon Kahvila Oy:n. Yhtiö työllistää tällä hetkellä yhteensä parisataa henkilöä.

Jatkossa Linkosuon Kahvila aikoo investoida kahvila- ja ravintolatoiminnan laajenemiseen.

-?Toiminnan jarruna on kuitenkin alan huutava työvoimapula. Ei pystytä välttämättä laajentumaan ja kasvamaan niin nopeasti kuin haluaisimme.

Linkosuon Kahvila avasi viime kesänä ensimmäisen ravintolansa Espooseen Technopolis Innopoliin.

-?Linkosuon Kahvila on toiminut perinteisesti Pirkanmaalle, mutta nyt laajennuimme pääkaupunkiseudulle, Ehrola sanoo.

Ensi vuoden alkupuolella avautuu myös Helsinkiin uusi lounasravintola ja kesän alussa kahvila.

Lue lisää: Yrittäjien Pentikäinen: Koronatuista ehkä tarpeen vielä yksi kierros

Lue lisää: Ravintola­rajoitukset laajenevat eri puolilla maata - neljällä uudella alueella rajoitukset voimaan keskiviikkona

Lue lisää: MaRa huolestui pikkujouluista: "Se olisi hirmuinen isku ravintoloille"

Ilta Sanoma
dimanche 12 décembre 2021 21:56:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.