Sisilialaisen hiippakunnan viestintäjohtajan mukaan piispa halusi lasten pohtivan joulun merkitystä. " /> Sisilialaisen hiippakunnan viestintäjohtajan mukaan piispa halusi lasten pohtivan joulun merkitystä. " />

YLE


Sisiliassa Noton roomalaiskatolinen hiippakunta on pyytänyt julkisesti anteeksi lasten vanhemmilta, koska hiippakunnan piispa Antonio Staglianò oli kertonut lapsiryhmälle, ettei joulupukkia ole olemassa.

Piispa Staglianò sanoi viime viikolla uskonnollisessa tilaisuudessa myös, että juomavalmistaja Coca-Cola on valinnut joulupukin punaisen asun markkinointisyistä.

Lasten vanhemmat kauhistuivat piispan kommenteista.

Noton hiippakunta sanoi Facebookissa perjantaina julkaisemassaan viestissä, että piispa Staglianòn tarkoituksena ei ollut murskata lasten unelmia kaksi viikkoa ennen joulua.

Hiippakunnan viestintäjohtaja, pastori Alessandro Paolino kirjoitti Facebookissa uutistoimisto AP:n mukaan, että Staglianò yritti painottaa joulun todellista merkitystä sekä tarinaa Pyhästä Nikolauksesta.

Pyhä Nikolaus oli piispa, jonka kerrotaan jakaneen lahjoja köyhille. Häntä pidetään esikuvana joulupukki-hahmolle.

Piispa kannusti lapsia pohtimaan joulun merkitystä

Paolino sanoi Facebookissa, että joulupukki kuvastaa antamisen, anteliaisuuden ja jakamisen tärkeyttä. BBC:n mukaan Paulino kirjoitti, että piispa Staglianò halusi lasten pohtivan nykyisin kuluttamisesta tunnetun joulun merkitystä.

Monet sisilialaiset vanhemmat eivät olleet tyytyväisiä Paolinon selitykseen.

He syyttivät Facebook-viestin kommenttikentässä piispa Staglianòa sekaantumisesta perheiden perinteisiin sekä pandemiasta kärsineiden lasten mielialan musertamisesta.

Piispa Antonio Staglianò sanoi la Repubblica -lehdelle, että hän ei sanonut lapsille, ettei joulupukkia ole olemassa. Piispan mukaan he puhuivat tarpeesta erottaa, mikä on totta ja mikä ei.

- Halusin selittää, että kulutuskulttuuri on eri asia kuin antamisen kulttuuri, joka on joulun sanoman todellinen perusta. Jeesus-vauva syntyi antaakseen itsensä koko ihmiskunnalle, Staglianò sanoi lehdelle.

dimanche 12 décembre 2021 11:28:09 Categories: YLE joulupukki

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.