Ilta Sanoma

Pistoliekki yllätti. "Jos sattuu linjalle, niin kova paineisku saa raavaankin miehen lentämään."

Kuva: Lukijan kuva

Helsingin Jätkäsaaressa syttyi lauantaina tuleen kahdeksankerroksisen talon katolla sijaitseva asukkaiden yhteiskäytössä ollut sauna.

Hyväntoivonkadun saunapalosta sukeutui raju ja palomiehille potentiaalisesti ja käytännössäkin paha.

Kun Helsingin pelastuslaitoksen ensimmäisenä kahdeksan kerroksen kaikki portaat selvittänyt yksikkö teki sammutushyökkäyksen, vastaan hyökkäsi kolme ovea.

-?Käytännössä näin. Yksi ovi hajosi ja kaksi irtosi karmeineen, kuvailee rajua vastaanottoa päivystävä palomestari Kari Ursin.

Särkynyt ovi oli saunan ovi, lentävät ovet vierekkäiset väliovet.

Ursinin mukaan kyseessä oli niin sanottu pistoliekki-ilmiö, joka tulee, jos on tullakseen, siinä vaiheessa, kun palopaikalle mentäessä avataan (ulko)ovi.

-?Se pääsi nyt äkillisesti nostamaan painetta ja tuli vähän rajumpaakin jälkeä. Onneksi kenellekään ei sattunut mitään.

Sauna on Ursinin mukaan ympäristönä otollinen pistoliekille.

-?Siellä on palavaa materiaalia ja kehittyy hyvä seos, ja kun sitten aletaan aukomaan ovia, se saa äkillisesti riittävästi happea ja seos syttyy leimahtaen, mistä tulee pistoliekki ja samalla painetta.

Ursinin mukaan ovien lisäksi myös miehet voivat lentää.

-?Jos sattuu linjalle, niin kova paineisku saa raavaankin miehen lentämään.

-?Nyt oli onnea mukana.

Kuva: Lukijan kuva

Ihmisiä ei saunassa ollut, sillä lauantaiseen saunavuoroon tullut asukas oli heti huomannut sähkösaunasta tupruavan savua.

Hätäkeskus sai ilmoituksen kello 16.12.

Ursin arvelee asukkaan olleen todennäköisesti päivän ensimmäinen saunoja. Ainakaan saunassa ei ollut ehditty heittää löylyä siinä määrin, että olisi syntynyt kosteutta.

Tähän viittaa myös varhainen aika, kello 16.

Tosin klassinen lauantai-saunan aika on Suomessa kello 17, kuten Irwin Goodman lauloi Työmiehen lauantaissa "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan..."

Ursin arvelee syttymissyyksi kuuman ja kuivan kohtaamista.

-?Se on kellokytkin ohjattu yhteissauna. Kiuas on ehkä tullut aikoinaan liian liki paneeliseinää, joka on vuosien mittaan tummunut ja kuivunut.

-?Nyt oli otollinen olosuhde niin että kiuas sai paneelin syttymään. Tämä on veikkaus.

Palavan saunan sijainti kahdeksankerroksisen kerrostalon katolla oli oma haasteensa.

-?Tuli porrastreeniä, Ursin kuittaa.

Sauna tuhoutui saunomiskelvottomaan kuntoon.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 22:56:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.