Ilta Sanoma

Kimi Räikkönen on tehnyt sunnuntaina päättyvällä urallaan useita F1-ennätyksiä.

Kimi Räikkönen ja Fernando Alonso olivat tallitovereita Ferrarilla vuonna 2014. Nyt Räikkönen päättää uransa Alfa Romeon ratissa, Alonso puolestaan jatkaa Alpine-tallissa ensi vuonna.

Kimi Räikkönen ja Fernando Alonso olivat tallitovereita Ferrarilla vuonna 2014. Nyt Räikkönen päättää uransa Alfa Romeon ratissa, Alonso puolestaan jatkaa Alpine-tallissa ensi vuonna. Kuva: Zuma / MVPhotos

Kimi Räikkönen ilmoitti syyskuun alussa jymyuutisen. Suomalainen F1-legenda kertoi Instagram-tilillään, että hänen 20 vuotta kestänyt ura formula ykkösissä päättyy kuluvan kauden jälkeen.

Uran päätepiste on nyt käsillä. Räikkönen, 42, ajaa viimeisen F1-kisansa sunnuntaina Abu Dhabissa.

Suomalaisen F1-uraan liittyvät numerot ovat vakuuttavia. Pureudutaan niihin hieman tarkemmin.

Räikkösen uran kruunu on vuosi 2007. Tuolloin hän voitti maailmanmestaruuden Ferrarilla. Kolmen parhaan joukkoon F1-sarjan pistetaulukossa hän on sijoittunut yhteensä kuudesti, kaksi kertaa McLarenilla, kolmesti Ferrarilla ja kerran Lotuksella.

Maailmanmestaruuden voittamiseen liittyvät myös numerot 2 ja 17, jotka kuvaavat ehkäpä Räikkösen koko uran huiminta saavutusta. Räikkönen oli tuon kauden MM-taistelussa peräti 17 pistettä MM-sarjaa johtanutta McLarenin Lewis Hamiltonia perässä, kun ajamatta oli enää kaksi kisaa. Ero oli valtava, sillä tuohon aikaan kisan voitosta sai 10 pistettä.

Räikkönen voitti tuon kauden kaksi viimeistä kisaa Kiinassa ja Brasiliassa. Hamiltonin saldo samoista kisoista oli keskeytys ja seitsemäs sija, joten Ferrarin suomalaiskuljettaja nousi MM-voittoon yhden pisteen erolla. Myös Hamiltonin tallikaveri Fernando Alonso jäi MM-trillerissä vain pisteen Räikkösen saldosta.

Räikkösen ura jää vahvasti historiankirjoihin "vain" yhdestä maailmanmestaruudesta huolimatta. "Jäämiehellä" on nimittäin hallussaan useita kuninkuusluokan ennätyksiä.

Viime kaudella Saksassa Nürburgringin radalla Räikkönen nousi Rubens Barrichellon rinnalle F1-starttien määrän ennätysmiehenä (322). Räikkönen starttaa Abu Dhabissa kisaan 349. kerran. GP-kisaviikonloppuun hän osallistuu 353. kerran.

Fernando Alonso on starttitilastossa toisena. Abu Dhabin startti on espanjalaisen uran 333:s ja GP-viikonloppu 336:s.

Alonsolla, 40, on sopimus Alpine-tallin kanssa myös ensi kaudesta. Kauden 2022 kisakalenterissa on peräti 23 kisaa, joten on hyvin todennäköistä, että Alonso ohittaa Räikkösen näissä tilastoissa ensi vuonna.

Kisan nopeimman kierroksen Räikkönen on ajanut 46 kertaa. Edellä ovat Hamilton (59) ja Michael Schumacher (77).

Yhden kauden nopeimpien kierrosten määrässä Räikkönen jakaa kärkipaikan Schumacherin kanssa. Molemmat ovat ajaneet yhden kauden aikana nopeimman kierroksen kymmenessä osakilpailussa, Räikkönen peräti kahdesti eli kausilla 2005 ja 2008.

Räikkönen on saavuttanut F1:ssä 21 voittoa, 103 palkintopallisijoitusta ja 18 paalupaikkaa.

103 palkintopallisijallaan Räikkönen on kaikkien aikojen viides. Ykkösenä on Hamilton (181) ja edellä ovat lisäksi Schumacher (155), Sebastian Vettel (122) ja Alain Prost (106).

Kun lasketaan uran aikana saavutetut MM-sarjan pisteet, Räikkönen on kaikkien aikojen listalla neljäntenä. Hänellä oli ennen Abu Dhabin finaalia koossa 1?873 pistettä.

Räikkösen huiman pitkästä urasta kertoo myös muun muassa tämä tilasto: Räikkösellä on ennätys ensimmäisen ja viimeisen voiton välisessä ajanjaksossa. Suomalainen otti uransa ensimmäisen voiton Malesiassa 2003 ja viimeisimmän USA:ssa 2018. Väliin mahtui 5?691 päivää.

Räikkönen on ajanut F1-sarjassa yhteensä 19 kaudella. Yhtä pitkän uran ovat aiemmin tehneet vain Barrichello (1993-2011) ja Schumacher (1991-2006, 2010-2012).

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 22:50:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.