Ilta Sanoma

Kimi Räikkönen on nauttinut F1-radoilla ansaitsemastaan omaisuudesta.

Kimi Räikkönen on nauttinut F1-radoilla ansaitsemastaan omaisuudesta. Kuva: Ferrari, Promosport, Getty Images, Antti Puskala

Kimi Räikkönen on F1-tienestiensä ansiosta pystynyt elämään luksuselämää perheensä kanssa.

Kimi Räikkönen ajaa tänä viikonloppuna pitkän F1-uransa viimeisen kilpailun.

Räikkönen, 42, debytoi autourheilun kuninkuusluokassa Sauber-tallin kuljettajana kaudella 2001 ja päättää 353 kisan mittaisen urakkansa tänä viikonloppuna Abu Dhabissa.

19 kautta formula ykkösissä on tuonut Räikköselle urheilumenestyksen ja maineen ohella myös runsaasti maallista hyvää.

Ranskalainen urheilubisnekseen erikoistuva sivusto Sportune.fr ynnäili tänä vuonna Räikkösen uran palkat yhteen ja arvioi Jäämiehen ansainneen yhteensä 448,5 miljoonaa euroa palkkaa F1-talleiltaan.

Palkkarahojen ohella Räikkönen on urallaan kartuttanut omaisuuttaan myös sponsorituloilla ja liiketoiminnalla.

Lue lisää: Muistatko mitä erikoista oli Kimi Räikkösen lopettamis­ilmoituksessa? "Jäämies" kulki senkin kohdalla omia polkujaan

Espoolaisen duunariperheen vesa ei ole elvistellyt rahoillaan bling-bling -tyyliin, mutta julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa olleiden tietojen perusteella Räikkösen eikä hänen läheistensä ole täytynyt kitsastella, vaan he ovat voineet nauttia melkoisesta luksuselämästä.

Tämän tiedämme Räikkösen elämästä:

Kimi Räikkösen koti Villa Butterfly Sveitsin Baarissa.

Kimi Räikkösen koti Villa Butterfly Sveitsin Baarissa.

Räikkönen asuu Minttu-vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Sveitsissä. Perheen koti sijaitsee Zürichin lähellä olevassa Baarin kylässä.

Räikkönen osti Villa Butterfly -nimellä tunnetun kartanon vuonna 2009. Hinta oli tuolloin noin 20 miljoonaa euroa, mutta brittitabloidi The Sunin mukaan talon arvo on kohonnut jo 24 miljoonaan euroon.

The Sun kuvaili lokakuisessa jutussaan Räikkösen kodin olevan kuin James Bond -elokuvan roiston luola.

Jykevin turvatoimin suojatussa modernissa kartanossa on sekä ulko- että sisäallas, luodinkestävät lasit, oma kuntosali ja sisähissi. Talon terassilta aukeaa kaunis näkymä Zuginjärvelle ja sen takana komeileville alpeille.

Loistohuvila Villa Diva.

Loistohuvila Villa Diva. Kuva: Rosemarie Särkkä

Suomessa käydessään Räikkönen viihtyy Kirkkonummen Porkkalanniemessä sijaitsevassa loistohuvilassaan Villa Divassa. Hän osti kiinteistön 2,3 miljoonalla eurolla vuonna 2003. Viisi vuotta myöhemmin Räikkönen osti myös naapurihuvilan 2,4 miljoonalla. Hän on rakennuttanut mailleen muun muassa yksityisen motocross-radan.

Räikkösellä on Suomessa myös 250 neliömetrin suuruinen huvila Nilsiän Tahkolla, josta hän maksoi lähes miljoonan vuonna 2010.

Räikkösen huvila Tahkolla on 250 neliön suuruinen.

Räikkösen huvila Tahkolla on 250 neliön suuruinen. Kuva: Pentti Vänskä

Kaskisaaren talolle ei ole löytynyt ostajaa.

Kaskisaaren talolle ei ole löytynyt ostajaa. Kuva: Tuomas Selänne

Helsingin Kaskisaaresta Räikkönen osti 9,5 miljoonalla eurolla talon vuonna 2006. Hän on myöhemmin yrittänyt myydä sitä pois, mutta 14,5 miljoonan euron pyyntihinnalle ei ole löytynyt maksajaa.

Euroopan ulkopuolella Räikkönen omistaa loma-asunnot Thaimaassa ja Dubaissa.

Räikkönen varttui itse pienessä kodissa Espoossa, jossa ei ollut edes sisävessaa, koska vanhemmat satsasivat rahansa mieluummin Kimin ja tämän Rami-veljen autourheiluharrastuksiin.

Lue lisää: Kuvat: Kimi Räikkösen kolme elämänkumppania - muistatko Hannan, joka ehti maistaa arkea F1-kuskin avopuolisona?

Räikkönen kertoi asuntojen merkityksestä Kari Hotakaisen kirjoittamassa kirjassa Tuntematon Kimi Räikkönen vuonna 2018.

-?Näihin asuntoihin mä olen laittanut aika paljon rahaa. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että pitää olla hyvät paikat asua. Nämä ovat sitten uran jälkeen valmiina olemassa. Ei mulla ole koskaan itsellä ollut sellaista, mitä mä nyt voin omille lapsille tarjota.

Räikkönen voitti viimeisen kerran F1-osakilpailun vuonna 2018.

Räikkönen voitti viimeisen kerran F1-osakilpailun vuonna 2018. Kuva: Hoch Zwei / Zuma / MVPhotos

Vaikka Räikkösen F1-ura päättyy tähän kauteen, hän voi yhä halutessaan hypätä formula ykkösen rattiin. Ferrari lahjoitti kuskilleen auton, jolla hän voitti viimeisen F1-osakilpailunsa Yhdysvalloissa vuonna 2018.

-?Se on täysin toimiva auto, joten voin viedä sen radalle ja ajaa. Mutta luonnollisesti tarvitsen mukaan muutaman mekaanikon Italiasta, jotta se saadaan käyntiin, Räikkönen sanoi RaceFans-sivustolle elokuussa.

F1-tykin lisäksi Räikkösen autokokoelmasta löytyy myös muun muassa Ferrari Enzo -superauto, jonka arvoksi arvioidaan noin neljä miljoonaa euroa ja Rolls-Royce Wraith Black Badge -luksusauto, jonka hinta on reilut puoli miljoonaa.

Ferrari Enzo on todellinen harvinaisuus, sillä niitä on valmistettu vain 400 kappaletta. Enzon ohella Räikkönen on ajanut myös F12 TDF -superautolla.

Kuvassa Ferrari F12 TDF, jollaisen Kimi Räikkönen on hankkinut.

Kuvassa Ferrari F12 TDF, jollaisen Kimi Räikkönen on hankkinut. Kuva: Ferrari

Kimi Räikkösen moottoripyörä Iceman II.

Kimi Räikkösen moottoripyörä Iceman II. Kuva: PROMOSPORT

Kimi Räikkösen luksusvene Monacon satamassa vuonna 2012.

Kimi Räikkösen luksusvene Monacon satamassa vuonna 2012. Kuva: Antti Puskala

Räikkösellä on myös tallissaan kaksi mittatilauksena tehtyä moottoripyörää Iceman I ja Iceman II, jotka on suunnitellut tunnettu saksalainen alan guru Marcus Walz.

Vesillä Räikkönen voi halutessaan liikkua päät kääntävällä tavalla. Hänen omistuksessaan on kaksi Sunseeker Predator -mallista luksusjahtia, joista isompaa - 108-jalkaista Iceman-nimeä kantavaa venettä - hän on jo useamman vuoden ajan kaupitellut pois menestyksettä. 3,75 miljoonan euron hintaisen jahdin myynti-ilmoitus löytyy yhä netistä.

Lue lisää: Maailmanmestaruus, skandaaleja, eroja ja luksuselämää - kerro mistä muistat Kimi Räikkösen parhaiten

Kimi Räikkönen saapui Suomeen yksityiskoneella vuonna 2016.

Kimi Räikkönen saapui Suomeen yksityiskoneella vuonna 2016. Kuva: Tuomas Selänne

Materian ohella Räikkönen on ostanut itselleen aikaa perheen parissa. Hän kertoi Kari Hotakaiselle, miksi suosii yksityislentoja reittilentojen sijaan.

-?Mä olen laittanut vuokrakoneisiin tosi paljon rahaa, että jäisi enemmän aikaa olla kotona. Voin lähteä aamulla Italiaan ja tulla saman päivän iltana takaisin. Se ei olisi normilennoilla mahdollista, siihen menisi kaksi päivää. Arvostan oman ajan todella korkealle. Ja kisoista pääsen vuokrakoneilla paljon nopeammin kotiin, Räikkönen sanoi.

Räikkönen nauttii myös Minttu-vaimonsa hemmottelusta. Pariskunta julkaisee sosiaalisen median tileillään usein kuvia hempeistä hetkistä ja niiden hulppeista puitteista.

Esimerkiksi syyskuussa Räikköset osallistuivat Zürichissä uuden Bond-elokuvan 007 No Time to Die ensi-iltaan. Kimi oli pukeutunut tyylikkääseen tummaan pukuun ja siniseen solmioon. Mintun yllä oli Pradan musta, silkistä ja villasta valmistettu ja kristallein koristeltu hihaton mekko, joka maksaa 4?300 euroa. Minttu kantoi myös Pradan käsilaukkua.

Minttu ja Kimi Räikkönen James Bond -elokuvan ensi-illassa Zürichissä. Mintulla oli tilaisuudessa yllään Pradan mekko, joka maksaa 4?300 euroa. Myös Mintun laukku löytyy Pradan mallistosta ja sen hinta liikkuu vajaassa 2?000 eurossa.

Minttu ja Kimi Räikkönen James Bond -elokuvan ensi-illassa Zürichissä. Mintulla oli tilaisuudessa yllään Pradan mekko, joka maksaa 4?300 euroa. Myös Mintun laukku löytyy Pradan mallistosta ja sen hinta liikkuu vajaassa 2?000 eurossa. Kuva: Andreas Rentz / Getty Images for ZFF

Ranteessaan Kimi Räikkönen käyttää Richard Mille -kellovalmistajan huippukelloa malliltaan RM 50-04.

Reilun miljoonan euron arvoista kelloa on valmistettu vain 30 kappaletta. Aikarauta on tehty erityiskevyistä ja -lujista titaani- ja hiilikuituseoksista. Kellon runko on 200 kertaa terästä vahvempaa, se painaa ainoastaan seitsemän grammaa ja kestää peräti 5?000 G:n paineen.

Kimi Räikkösen kello on yli miljoonan euron arvoinen.

Kimi Räikkösen kello on yli miljoonan euron arvoinen. Kuva: Richard Mille

Lue lisää: Kimi Räikkönen täräytti Apu-lehdelle kursailemattoman syyn päätökselleen lopettaa F1:ssä: "Se on ihan varmaa"

Kello on väritykseltään Alfa Romeon puna-valkoinen, ja kelloon on muotoiltu myös numero 7 - Räikkösen kilpailunumero Alfa Romeolla - ja takalevyyn on kaiverrettu Räikkösen nimi.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 08:57:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.