Ilta Sanoma

Ajokeli on muuttumassa varsinkin eteläisessä Suomessa viikonlopun aikana paikoin erittäin huonoksi. Väärillä renkailla vaarana on jopa vakuutuskorvauksen epääminen.

Sään lauhtuminen ja alijäähtynyt vesisade tekevät ajokelistä erittäin liukkaan.

Sään lauhtuminen ja alijäähtynyt vesisade tekevät ajokelistä erittäin liukkaan.Kuva: Harry Kuurio

Luvassa on viikonlopuksi niin lumisateita, kelin lauhtumista kuin mahdollisesti myös alijäähtynyttä vesisadetta. Toisin sanoen tien pinnat ovat nyt monin paikoin vaarallisen liukkaat.

Uuden tieliikennelain mukaan auton käyttäjä on itse lopulta vastuussa siitä, että autossa on kulloiseenkin keliin sopivat, lailliset renkaat alla.

Lue lisää: Arvotko yhä kitkojen ja nastojen välillä? Tämä testi saattaa auttaa tekemään päätöksen

Kesärenkailla tuskin kukaan enää tällä hetkellä kuvittelee liikenteessä selviävänsä, mutta markkinoilla on myös erilaisia ympärivuotisia (M+S -merkintä) nastattomia talvirenkaita sekä ns. keski-eurooppalaisia talvirenkaita, joiden soveltuvuus Suomen vaikeisiin talviolosuhteisiin ei välttämättä ole odotetulla tasolla.

Tässä autossa oli lailliset nastarenkaat alla - ja silti se päätyi ojaan. Todennäköisintä tilastojen valossa on, että vanhan Mercedeksen tilannenopeus on ollut yksinkertaisesti liian suuri.

Tässä autossa oli lailliset nastarenkaat alla - ja silti se päätyi ojaan. Todennäköisintä tilastojen valossa on, että vanhan Mercedeksen tilannenopeus on ollut yksinkertaisesti liian suuri.Kuva: Harry Kuurio

Lisäksi talvirenkaat voivat olla kuluneet.

Houkutukseksi saattaa muodostua ajaa talvirenkaat aivan loppuun ajatuksella "kyllä näillä vielä yhden talven pärjää".

Lue lisää: Autoliitto varoittaa: Talvirenkaiden vaihto ei yksin takaa turvallisuutta -?kesärenkaiden pito alkaa heiketä jo plussakeleissä

Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyys tulee lain mukaan olla vähintään 3,0 millimetriä.

Entä jos tuo syvyys alkaa olla lähellä tai juuri saavutettu, ja auto karkaa liukkauden vuoksi vaikkapa ojaan? Korvaako kaskovakuutus vahingon?

Vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen mukaan vakuutetun on noudatettava vakuutusehdoissa tai muutoin kirjallisesti annettuja suojeluohjeita.

Jos vakuutettu laiminlyö suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai evätä se kokonaan, kerrotaan Fenniasta.

Lue lisää: Ilmastonmuutos­talvet vaativat renkailta entistäkin enemmän - myös sähköautoilijat vaativat uudenlaista lähestymistapaa

Vakuutusyhtiöiden suojeluohjeiden mukaan ajoneuvon on oltava kunnoltaan sitä koskevien säännösten ja määräysten mukainen, myös talvirenkaiden.

-?Edellä mainittu koskee erityisesti vapaaehtoisen kaskovakuutuksen turvaa eli oman omaisuuden suojaa. Liikennevahingoissa syyttömän osapuolen vahinkoihin ei huonolla rengastuksella todennäköisesti olisi vaikutusta, mutta mahdollisuus oman henkilövahinkokorvauksen alentamiseen on, jos kokonaisuudessaan vahinkotapahtuma arvioitaisiin törkeän huolimattomuuden syyksi. Tuohon arvioon voivat vaikuttaa rengaskunnon lisäksi muutkin tekijät, esimerkiksi ylinopeus, päihteet ja niin edelleen, täsmentää ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalvelujen johtaja Mikko Pöyhönen Fenniasta.

Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovahinkojen korvauspäällikkö Sami Reinikka on samoilla linjoilla:

Lue lisää: Näin syystalvi näkyy vahinko­ilmoituksissa - yöpakkasilla luistelijoita, vesi- ja loskaliirtoja, peurakolareita...

-?Renkaiden osalta seurataan suojeluohjetta, jonka tarkoituksena on ehkäistä uhkaavia vaaroja ja pienentää syntyviä vahinkoja. Suojeluohjeen mukaan auton renkaiden on oltava säännösten mukaiset ja lain edellyttäessä talvirenkaiden käyttöä 1.11.-31.3. välillä keliolosuhteiden niin edellyttäessä, on niitä käytettävä. Mikäli suojeluohjetta on laiminlyöty, voidaan korvausta tämän perusteella alentaa tai evätä.

Ojaan lipeävä auto voi törmätä pahimmillaan myös kovaan esteeseen tai toiseen tiellä liikkujaan, jolloin henkilövahinkojen mahdollisuus kasvaa huomattavasti.

Ojaan lipeävä auto voi törmätä pahimmillaan myös kovaan esteeseen tai toiseen tiellä liikkujaan, jolloin henkilövahinkojen mahdollisuus kasvaa huomattavasti.Kuva: Harry Kuurio

Vaikka laki salliikin korvauksen epäämisen kokonaan, johtaa suojeluohjeen laiminlyönti tyypillisesti korvauksen alentamiseen.

Mikäli vahinko on iso, voi korvauksen alentaminen kuitenkin tarkoittaa tuhansien, jopa kymmenien tuhansien eurojen menetystä.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 09:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.