Ilta Sanoma

Mikko Rantanen osui kahdesti Rangersin verkkoon.

Mikko Rantanen koulutti debytanttiveskari Adam Huskaa.

Mikko Rantanen koulutti debytanttiveskari Adam Huskaa. Kuva: Bruce Bennett / AFP

Colorado Avalanche vietti jo viidettä kertaa tällä kaudella seitsemän maalin iltaa, kun se haki 7-3-vierasvoiton tulikuumasta New York Rangersista.

Coloradon suomalaistähti Mikko Rantanen teki kaksi maalia.

Rantanen avasi ottelun maalihanat runsaan neljän minuutin pelin jälkeen yllättämällä rannelaukauksellaan uransa ensimmäistä NHL-ottelua pelanneen Rangersin maalivahdin Adam Huskan.

Vielä ennen keskiviikon ottelua pisteprosentissa mitattuna NHL:n kärkijoukkueena keikkunut Rangers nousi kuitenkin 2-1-johtoon vielä avauserän aikana.

Toisessa erässä Colorado painoi kaasun pohjaan ja takoi peräti viisi maalia.

Maalikarkelot aloittanut Rantanen myös päätti ne ohjaamalla viimeiseksi jääneen 7-3-osuman.

Rantanen on kerännyt kauden 20 ottelussaan nyt tehot 12+11=23. Hän nousi suomalaisten maalipörssin kärkeen.

Colorado kokeili Manhattanilla uusia ketjuja. Nathan MacKinnonin (1+0) ja Gabriel Landeskogin (0+1) rinnalla ykkösessä pelasi Logan O'Connor, (2+0). Rantanen oli puolestaan kakkosvitjassa Nazem Kadrin (1+2) ja Valeri Nitshushkinin (0+1) kanssa.

Maalilleen Avalanche sai takaisin ykkösvahtinsa Darcy Kuemperin. Samalla tuurausmies Justus Annunen lähetettiin keskiviikkona takaisin AHL:ään.

Kauden suuriin mestarisuosikkeihin lukeutuva Colorado on järjestellyt alkukaudella melkoisia ilotulituksia.

Sen 23 ottelussa on tehty keskimäärin 7,7 maalia ottelua kohden, mikä on sarjan korkein lukema.

Verkot ovat pöllynneet tiuhaan tahtiin molemmissa päissä. Tällä hetkellä Colorado majailee läntisessä konferenssissa viidentenä.

New York Rangers-Colorado Avalanche 3-7 (2-1, 0-5, 1-1) C: Mikko Rantanen 2+0

New Jersey Devils-Philadelphia Flyers 3-0 (0-0, 2-0, 1-0)

Vancouver Canucks-Boston Bruins x-x (0-0, 1-0, x-x)

Vegas Golden Knights-Dallas Stars x-x (0-1, x-x, x-x) D: Roope Hintz 0+1

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 07:54:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.