Matkailimme kesän kynnyksellä Ahvenanmaalla. Paikallinen hotelli oli typötyhjä, olimme ainoat asiakkaat koko paikassa. Hotellin omistaja oli kaikkea muuta kuin iloisella päällä. Korona oli vienyt turistit.

Yksi syy tähän on, paitsi korona, myös se, että kouluista poistettiin pakkoruotsi, sanoi hotellinpitäjä. Kuulitte oikein. Pakkoruotsi. Mistä siis oli kysymys?

Matkailijavirta Ahvenanmaalle tuli aiemmin pääosin Ruotsista. Kun raja meni kiinni koronan takia, ruotsalaisia turisteja ei enää ollut. Kun yrittäjät ryhtyivät lisäämään markkinointia mantereelle, suomenkielisille asiakkaille, he törmäsivät uuteen ongelmaan.

Ahvenanmaalaiset nuoret eivät enää osaakaan palvella suomalaisturisteja suomeksi. Eivätkä useimmat suomenkieliset osaa ruotsia. Syynä on - pakkoruotsi, tai oikeammin sen puute.

Kun toinen kotimainen eli ruotsi poistettiin ylioppilaskirjoitusten pakollisista aineista, sieltä poistui myös suomi. Ruotsinkielisissä kouluissa kirjoitettiin tietysti pakollisena suomi, siinä kuin suomenkielisissä ruotsi.

Onnettoman päätöksen seurauksena oli kielitaidon heikkeneminen kaikkialla. Toisen kotimaisen kielen kun kirjoittaa vain osa abiturienteista.

Itse haluan tilata vielä pihvini kotimaisella tai ainakin toisella kotimaisella kielellä.

Kansalliskielten merkitys ei ole kadonnut mihinkään kansainvälistymisen seurauksena. Vaikka maailman yleisin kieli lieneekin nykyisin niin sanottu Bad English, hoono englanti, ei se korvaa omaa kieltämme.

Helsingissä voi törmätä ravintolassa jo siihen, että ruokalista on pelkästään englanniksi. Toki keskivertokansalainen siitäkin kielikokeesta selviää, mutta ainakin itse haluan tilata vielä pihvini kotimaisella tai ainakin toisella kotimaisella kielellä.

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen esitti jokin aika sitten, että Helsinki voisi julistautua englanninkieliseksi kaupungiksi, jossa englantia osaavilta ei vaadittaisi myös suomen tai ruotsin kielen taitoa. Sillä tavoin kuulemma saataisiin tänne nykyistä enemmän huippuosaajia, heistä kun on kova pula.

Epäilen hieman reseptin toimivuutta.

Voi olla, että huippuosaajien puutteeseen on muitakin syitä kuin se, että katukilvet ovat suomeksi tai ruotsiksi tai että kaikissa ravintoloissa ei vielä ole englanninkielistä ruokalistaa.

Syitä voivat olla vaikkapa tämä meidän, ah, niin monipuolinen ilmastomme, siis räntä, vesisade ja sohjo, kohtuullisen hyvin kehittynyt verotus, ja suomalainen mentaliteetti.

Mehän olemme, kuten runoilija Bertolt Brecht sanoi, kansa joka vaikenee kahdella kielellä. Ehkä siis jatkossa vaikenemme kolmella.

Kouluissa saattaa olla luokkia, joissa ei ole yhtään suomenkielistä oppilasta.

Äskettäin kerrottiin uutisissa, että suuri osa maahanmuuttajien lapsista ei osaa kunnolla suomea tai ruotsia, eikä edes opi.

Kouluissa saattaa olla luokkia, joissa ei ole yhtään suomenkielistä oppilasta. Kieli, jota puhutaan on töksähtelevää ja epäselvää youtube-kieltä, jolla ei työelämässä pärjätä.

Sanomalehden lukeminen ei suju, eikä selvää saa edes Aku Ankasta. Sivumennen sanoen, juuri Aku Ankasta oppisikin hyvin lukemaan, tämä ankkaveijari veljenpoikineen kun osaa suomea aivan mainiosti.

Vakavasti puhuen: puolikielisyys, se että kaikki eivät osaa suomea tai ruotsia kelvollisesti on tälle yhteiskunnalle todellinen uhka. Kun puolikielinen nuori tulee työmarkkinoille, hänestä saattaa pahimmillaan tulla pudokas, syrjäytynyt kansalainen.

Tähän meillä ei kansakuntana olisi varaa, me tarvitsemme jokaisen nuoren tässä maassa. Koululaitoksen tärkeä tehtävä on varustaa nuori sellaisella kielitaidolla, jolla yhteiskunnassa voi selvitä.

Tämän vuoksi sanonkin: pakkoruotsi - ja pakkosuomi - ovat hyviä ja kannatettavia asioita. Ne on saatava takaisin.

Lauri Kontro

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka arvostaa pohjoismaista kansanvaltaa ja tasa-arvoista vapaata yhteiskuntaa.

Kolumnista voi keskustella 10.12. klo 23:00 asti.