Ilta Sanoma

"Nopeasti leviäminen tarkoittaa sitä, että miljoonat ihmiset tulevat sairastumaan ja aina vain uusi mutaatio voi syntyä."

Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla.

Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla. Kuva: John Thys / Reuters

Lääkeyhtiö Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla ilmaisi Wall Street Journalin haastattelussa huolta omikronmuunnoksen leviämisestä.

Alustavien tutkimustulosten perusteella uusin virusvariantti on herkempi leviämään kuin aiemmat virusmuunnokset, mutta samalla se vaikuttaisi aiheuttavan vähemmän vakavaa koronaviruksen tautimuotoa. Aiheesta kaivataan vielä lisätutkimusta, mutta havainnot ovat herättäneet kysymyksiä siitä, voisiko uusi muunnos olla jopa hyvä asia, mikäli se syrjäyttäisi valtaviruksena mahdollisesti vaarallisemman deltaviruksen.

- En usko, että on hyvä uutinen, että meidän keskuudessamme jokin leviää nopeasti, Bourla tyrmäsi ajatuksen tiistaina.

- Nopeasti leviäminen tarkoittaa sitä, että miljoonat ihmiset tulevat sairastumaan ja aina vain uusi mutaatio voi syntyä. Ja sitä me emme halua.

Lue lisää: WHO: Rokotteiden voidaan olettaa suojaavan omikron­tartunnan saaneita pahimmilta tautimuodoilta

WSJ:n haastattelussa Bourla myös harmitteli maskien käytön ja rokotusvaatimusten politisoitumista nykytilanteessa.

- Naurettavaa. Tässä on kyse terveydestä, hän jyrähti.

Uusi virusmuunnos on jälleen nostanut köyhien maiden heikon rokotekattavuuden ajankohtaiseksi kysymykseksi länsimaissakin.

Toimitusjohtaja Bourla myönsikin, että Pfizer olisi voinut tehdä enemmän auttaakseen parantamaan köyhien maiden alhaisia rokotuslukuja.

Pfizer on hänen mukaansa pystynyt lähettämään enemmän annoksia köyhiin maihin tuotannon tehostamisen jälkeen. Silti jotkut Afrikan maat pyysivät hiljattain yhtiötä viivyttämään toimituksia, koska ne eivät pysty antamaan kaikkia annoksia, Bourla kertoi.

Hänen mukaansa lääkeyhtiön olisi pitänyt ennakoida infrastruktuurin ja rokote-epäröinnin luomat esteet ja auttaa maita ratkaisemaan ne.

- Meidän olisi pitänyt hoitaa se paremmin.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 13:09:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.