Magdalena Anderssonin ensimmäinen matka pääministerinä suuntautuu perinteen mukaisesti Suomeen." /> Magdalena Anderssonin ensimmäinen matka pääministerinä suuntautuu perinteen mukaisesti Suomeen." />

YLE


Ruotsin vastavalittu pääministeri Madgalena Andersson (sd.) vierailee Suomessa pääministeri Sanna Marinin (sd.) kutsusta.

Kyseessä on Anderssonin ensimmäinen ulkomaanmatka pääministerinä. Suomen ja Ruotsin pääministereillä on tapana tavata toisensa pian nimittämisen jälkeen. Myös pääministeri Marin teki ensimmäisen vierailunsa Ruotsiin.

Pääministeri Andersson tapaa keskiviikkona myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön.

Marin ja Andersson keskustelevat maiden kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista EU-asioista.

Andersson johtaa vähemmistöhallitusta

Magdalena Andersson sai johdettavakseen viime viikolla sosiaalidemokraattien vähemmistöhallituksen. Anderssonista tuli Ruotsin 34. pääministeri ja ensimmäinen nainen tehtävässä.

Anderssonin valinta vaati kaksi nimityskierrosta valtiopäivillä, koska ensimmäinen valinta johti perääntymiseen tehtävästä seitsemän tuntia valinnan jälkeen hallituskumppani ympäristöpuolueen vetäydyttyä hallituksesta budjettiriidan takia.

Ympäristöpuolue, vasemmistopuolue ja keskusta kuitenkin ilmaisivat tukensa Anderssonille eivätkä vastustaneet hänen nimitystään vähemmistöhallituksen johtoon maarraskuun 29. päivän äänestyksessä.

Magdalena Andersson.
Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson vierailee keskiviikkona Suomessa ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan pääministerinä. Kuvassa hän puhuu Göteborgissa. 4. marraskuuta.Adam Ihse / AFP

Andersson toimi Stefan Löfvenin hallituksessa valtiovarainministerinä. Marraskuun alussa hänet valittiin jo sosiaalidemokraattien puheenjohtajaksi Löfvenin seuraajana. Anderssonia on kuvattu tiukaksi neuvottelijaksi, joka kestää hyvin myös "huonoa tunnelmaa". Voit lukea Anderssonista lisää tästä jutusta.

Artikkelia päivitetään ja muokataan.

mercredi 8 décembre 2021 13:07:11 Categories: Magdalena Andersson YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.