Ilta Sanoma

Ruotsalaistähti sanoo sijoituksensa menneen mönkään, kun Trump valittiin presidentiksi.

Zlatan Ibrahimovicista kertova uutuuskirja ilmestyi torstaina.

Zlatan Ibrahimovicista kertova uutuuskirja ilmestyi torstaina. Kuva: LEHTIKUVA / AFP

Jalkapallotähti Zlatan Ibrahimovic kertoo uutuuskirjassaan Adrenalina värikkäistä elämänvaiheistaan. Italialaistoimittaja Luigi Garlandon kirjoittama kirja ilmestyi italiankielisenä versiona torstaina.

Kirjassa Ibrahimovic paljastaa yllättävän suhteensa Donald Trumpiin, uutisoi Dagens Nyheter.

RuotsalaisPALLOILIJA oli ostanut sijoitusasunnon Trump Soho -rakennuksesta, jonka rakennuttamisessa Trump oli ollut mukana.

Kun Trump oli valittu Yhdysvaltain presidentiksi, rakennuksen ulkopuolella alkoivat mielenosoitukset, joiden takia kaikki asukkaat muuttivat pois.

- Jouduin myymään asuntoni, koska kukaan ei enää halunnut vuokrata sitä. Menetin puolet sijoituksestani. Enemmin tai myöhemmin, Trumpin tulee kompensoida minulle se raha, Ibrahimovic uhoaa kirjassa lehden mukaan.

IBRAHIMOVIC, 40, toistaa kirjassa useaan otteeseen pelkäävänsä jalkapallouran päättymistä. Lehden mukaan hän ei tiedä, mistä saisi saman määrän adrenaliinia kuin jalkapallosta.

Jalkapallokonkari jatkoi sopimustaan AC Milanin kanssa kesään 2022 kertomatta siitä vaimolleen.

- Tiedän, olin itsekäs. Ajattelin vain pelkoani lopettamisesta. Lykkäsin lopettamisen hetkeä, mikä pelottaa minua yhä enemmän.

EtunimeLLÄÄN jalkapallokentillä tunnettu ruotsalaisen liike ei näytä pysähtyvän. Ibrahimovic on iskenyt tällä kaudella Serie A:ssa kuusi osumaa yhdeksässä pelaamassaan ottelussa.

Ilta Sanoma
jeudi 2 décembre 2021 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.