Ilta Sanoma

Miss Suomi Essi Unkuri valmistautuu Miss Universum -kisoihin Israelissa, joka päätti vastikään sulkea rajansa heikentyneen koronatilanteen vuoksi. Missit pääsivät maahan erityisluvalla, mutta tukijoukkojen tilanne on vielä avoin.

Tänä syksynä kruunattu Miss Suomi Essi Unkuri, 23, valmistautuu parhaillaan Israelissa Miss Universum -kilpailuun, joka huipentuu Eilatissa 12. joulukuuta järjestettävään finaaliin. Unkuri lensi Israeliin sunnuntaina.

Yllä olevalla videolla Essi Unkuri sytyttää kynttilän Pyhän haudan kirkossa Jerusalemissa.

Koko kilpailu ja sen valmistelut ovat koronatilanteesta johtuen täysin poikkeukselliset. Esimerkiksi koronatestejä on tehty paljon, ensimmäinen jo ennen lähtöä. Maahan saavuttuaan missit testattiin lentokentällä uudestaan, minkä jälkeen Unkuri on hotellilla ehtinyt tehdä jo kaksi testiä lisää.

Hotellille päästyään Unkurilla ja muilla kilpailijoilla oli edessään 24 tunnin hotellikaranteeni, jonka aikana heidän koronatestinsä analysoitiin. Unkuri kertoo, että karanteenin suoma pakkolepo tuli tarpeeseen, sillä kilpailuun valmistautuminen on ollut stressaavaa ja "hässäkkää" on ollut paljon.

- Mä oikeastaan nautin siitä, että 24 tuntia sai vain levätä, Unkuri kertoo.

Kilpailijat joutuvat noudattamaan tiukkoja sääntöjä, jotta kilpailu saadaan maaliin koronaturvallisesti. Maskipakko on ehdoton.

Kilpailijat joutuvat noudattamaan tiukkoja sääntöjä, jotta kilpailu saadaan maaliin koronaturvallisesti. Maskipakko on ehdoton. Kuva: Essi Unkuri

Säännöllisten testien lisäksi terveysturvallisuudesta huolehditaan monin keinoin. Maskeja käytetään kaikkialla, jopa yhteiskuvissa. Vierailijoiden määrää on rajoitettu ja kohtaamiset tapahtuvat maskien ja turvavälien kera.

- On tosi tarkkaa, missä liikutaan. Myös ravintoloissa katsotaan, miten istutaan. Meitä lajitellaan eri ryhmiin... tosi, tosi tarkkaa, Unkuri kuvailee järjestelyjä.

Misseiltä kysytään usein, mikä heitä jännittää tulevassa kilpailussa eniten. Pandemiatilanteen myötä vastaus tähän kysymykseen on saanut uuden sävyn.

- Mua jännittää eniten se, että saisin koronan. Se on mun suurin pelko. Kisat olisi siltä osin taputeltu. Yritän olla tosi varovainen.

Pelko on perusteltu. Unkurin kilpakumppani, ranskalainen Clémence Botino sai maahan saapumisensa jälkeen positiivisen testituloksen ja joutui karanteeniin.

Unkurilla on mukanaan Israelissa 45 erilaista asua, jotka kaikki ovat tarkkaan harkittuja ja viimeisteltyjä.

Unkurilla on mukanaan Israelissa 45 erilaista asua, jotka kaikki ovat tarkkaan harkittuja ja viimeisteltyjä. Kuva: Essi Unkuri

Unkurin mukaan tilanne harmittaa, sillä kasvomaskin kanssa esiintyminen luo omat haasteensa.

- Missinä yksi suurimmista asusteista on hymy. Nyt se hymy ei näy, pitää yrittää hymyillä silmillä. On myös vähän hankalampi tunnistaa muita kilpailijoita, kun näkee vain silmät. Keskustelukin on vähän erilaista, kun ei kuule niin hyvin maskin takaa.

Lauantaina Israel ilmoitti sulkevansa rajansa kahdeksi viikoksi kaikilta ulkomaalaisilta omikronvariantin myötä heikentyneen globaalin koronatilanteen myötä. Kilpailijat pääsivät maahan poikkeusluvalla, mutta heidän tukijoukkojensa tilanne on vielä auki.

Joidenkin maiden kohdalla on jo tehty poikkeuksia, mutta suomalaisdelegaation osalta asian selvittely jatkuu. Alunperin Unkuria kannustamaan oli tulossa muun muassa hänen poikaystävänsä, vanhempansa ja missipomo Sunneva Sjögren. Tarkemmin Unkuri ei tukijoukkojensa tilanteesta tiedä, sillä he ovat antaneet hänen keskittyä rauhassa kilpailuun valmistautumiseen.

- On tosi harmi, jos he eivät pääse. Olen odottanut sitä ihan hirveästi, enkä vielä ole menettänyt toivoani, mutta olen valmistautunut myös siihen, että he eivät pääse tulemaan. He ovat luvanneet pitää ison kisakatsomon sieltä Suomesta.

Essi Unkuri lähti Israeliin sunnuntaina. Heti maahan saavuttuaan hän joutui vuorokauden pituiseen hotellikaranteeniin.

Essi Unkuri lähti Israeliin sunnuntaina. Heti maahan saavuttuaan hän joutui vuorokauden pituiseen hotellikaranteeniin. Kuva: Viljami Harjuniemi / Supervisor media

Kaikesta huolimatta Unkuri on onnellinen, että saa edustaa Suomea kilpailussa. Se on ollut hänen suurin unelmansa jo vuosia. Hän osallistui ensimmäistä kertaa Miss Suomi -kilpailuihin jo vuonna 2017, ja siitä asti hän on valmistautunut tätä hetkeä varten.

Valmistautuminen on varsinkin viime aikoina ollut kokonaisvaltaista. Unkuri on harjoitellut kävelyä, lavaesiintymistä, puhumista ja kieliä. Hän on käynyt säännöllisesti kuntosalilla, kasvohoidoissa ja Kim Kardashianinkin suosimissa lihaksia stimuloivissa Emsculpt-hoidoissa.

Myös Unkurin asuihin on panostettu paljon. Jokainen asukokonaisuus on mietitty tarkkaan pienintä yksityiskohtaa myöten, kuten myös se, missä tilaisuudessa mitäkin asua käytetään.

- Asujahan on siis 45 erilaista. Aurinkolaseja on 13, kenkiä 15, laukkuja 10. Ne ei ainakaan toivottavasti lopu kesken, Unkuri naurahtaa.

Essi Unkuri esitteli viime viikolla fantasia-asunsa, jolla hän kilpailee Miss Universumissa. Puvun on suunnitellut Masked Singer -puvustajanakin tunnettu Merja Thil.

Essi Unkuri esitteli viime viikolla fantasia-asunsa, jolla hän kilpailee Miss Universumissa. Puvun on suunnitellut Masked Singer -puvustajanakin tunnettu Merja Thil. Kuva: Viljami Harjuniemi

Lue lisää: Essi Unkuri paljasti asun, jolla kilpailee Miss Universumissa -?erikoinen luomus on täynnä mielikuvitusta

Ilta Sanoma
jeudi 2 décembre 2021 22:59:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.