Pahenevan koronatilanteen kanssa tasapainoileva hallitus vastaa opposition kysymyksiin. Yle näyttää kyselytunnin suorana." /> Pahenevan koronatilanteen kanssa tasapainoileva hallitus vastaa opposition kysymyksiin. Yle näyttää kyselytunnin suorana." />

YLE


Eduskunta kokoontuu viikottaiseen tapaan kyselytunnille, jossa oppositio saa mahdollisuuden haastaa hallitusta sen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

  • Yle näyttää kyselytunnin suorana kello 16 alkaen.
  • Kyselytunnin sisältö päivitetään tähän juttuun.

Tälläkin viikolla hallitusta on pitänyt kiireisenä paheneva koronatilanne. Tiistaina hallitus neuvotteli koronatoimista ja patisteli aluehallintoviranomaisia ottamaan käyttöön uusia rajoituksia, jotka koskisivat muun muassa tapahtumia.

Viikonloppuna hallitus päätti ottaa käyttöön eteläisen Afrikan maita koskevia matkustusrajoituksia, joilla pyritään estämään uuden omikron -virusmuunnoksen leviämistä Suomeen. Ensimmäinen omikron-tapaus todettiin Suomessa tänään.

Eduskunnassa puolestaan on käsitelty muun muassa opposition vaihtoehtobudjetteja sekä EU:n ilmastopolitiikkaa, kun suuri valiokunta hyväksyi lausunnon järkälemäisestä EU:n ilmastopaketista. Osana lausuntoa valiokunta otti kielteisen kannan aiemmin kyselytunneilla puhuttaneeseen sosiaaliseen ilmastorahastoon.

Lisää aiheesta:

Tätä hallituksen eiliset päätökset tarkoittavat käytännössä: harrastuksiin joko rajoituksia tai koronapassi, hoitajille "rokotepakko"

Rajoitustoimien tulokset nähdään joulun kynnyksellä - HUSin Eeva Ruotsalainen: Tarvitsemme nopeita päätöksiä

jeudi 2 décembre 2021 17:14:09 Categories: YLE politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.