Yli vuoden kestänyt konflikti uhkaa ajautua täysimittaiseksi sisällissodaksi Etiopiassa. Länsimaat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan maas" /> Yli vuoden kestänyt konflikti uhkaa ajautua täysimittaiseksi sisällissodaksi Etiopiassa. Länsimaat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan maas" />

YLE


115 miljoonan asukkaan Etiopia on vaarassa ajautua kaaokseen, sanoo YK:n humanitaaristen asioiden apulaispäällikkö Martin Griffiths.

Griffiths pelkää, että Etiopian kymmenet etniset ryhmät ajautuvat yhä enemmän toisiaan vastaan ja edessä voi olla pahimmillaan jopa maan hajoaminen. YK-johtaja kertoo tilanteesta uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Etiopiassa on laajamittaisen sisällissodan uhka ja länsimaat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan maasta.

Tilanne muuttuisi erittäin vakavaksi, jos konflikti etenisi pääkaupunki Addis Abebaan.

- Kaikkein huonoin tilanne humanitaarisesta näkökulmasta olisi taistelujen ja sekasorron puhkeaminen Addis Abebassa. Se johtaisi väkivaltaisuuksiin eri puolilla maata, Griffiths sanoi AFP:lle.

Martin Griffiths arvioi, että silloin voisi syntyä samanlainen kaoottinen pakenemisaalto, jollainen oli Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa Yhdysvaltojen joukkojen vetäydyttyä elokuussa.

Konflikti puhkesi reilu vuosi sitten

Kriisi alkoi reilu vuosi sitten, kun pääministeri Abiy Ahmed lähetti armeijan joukkoja Etiopian pohjoisosassa sijaitsevaan Tigrayn maakuntaan.

Siellä armeija ja sitä vastaan kapinoiva Tigrayn vapautusrintama ottivat yhteen. Taisteluissa on kuollut tuhansia ihmisiä ja kaksi miljoonaa on joutunut pakenemaan kodeistaan. Nälänhätä uhkaa 400 000 ihmistä.

YK:n Griffiths pitää humanitaarista kriisiä mahdollisesti kaikkein huolestuttavimpana koko maailmassa.

Kapinalliset etenivät, mutta armeija on vallannut alueita takaisin

Tigrayn vapautusrintaman joukot saivat viime kesänä takaisin hallintaansa Etiopian armeijan valtaamat alueet. Sen jälkeen kapinalliset etenivät Tigraysta kohti pääkaupunkia. Vapautusrintamaan on liittynyt muita kapinallisryhmiä.

Kuukausi sitten kapinalliset ilmoittivat vallanneensa strategisesti tärkeitä kaupunkeja Addis Abebaan johtavan valtatien varrelta.

Viime viikolla pääministeri Abiy vieraili konfliktialueella ja sanoi armeijan saaneen takaisin hallintaansa useita kaupunkeja, kuten historiallisen UNESCON maailmanperintökohteen Lalibelan.

Lisää aiheesta:

Länsimaat kehottavat kansalaisiaan poistumaan Etiopiasta - sisällissota uhkaa levitä Addis Abebaan

Etiopia on ajautumassa yhä syvemmälle sisällissotaan - kapinallisiin liittyy uusia ryhmiä, jo seitsemän miljoonaa ihmistä tarvitsee ruoka-apua

jeudi 2 décembre 2021 17:18:34 Categories: Etiopia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.