Ilta Sanoma

Hyvin harva rokote antaa sataprosenttisen suojan, Husin Järvinen muistuttaa.

 Husin infektiolinjan ylilääkäri Asko Järvinen kuvattuna Meilahden sairaalalla.

Husin infektiolinjan ylilääkäri Asko Järvinen kuvattuna Meilahden sairaalalla. Kuva: Emilia Anundi

Kolme rokoteannosta saanut henkilö on joutunut tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa sairaalahoitoon koronaviruksen vuoksi. Asia käy ilmi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Husin tuoreista koronavirusta koskevista luvuista.

Kyseinen henkilö on saanut kolme rokoteannosta ja toisesta annoksesta on kulunut vähintään viikko ennen kuin koronavirusinfektion oireet ovat alkaneet, Hus raportoi.

Asiasta uutisoi ensin Yle. Sen haastatteleman Husin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvisen mukaan ei ole yllättävää, että virus on mennyt myös tehosteannoksen saaneen rokotesuojan läpi.

- Se on odotettu ilmiö. En minä tästä isoja otsikkoja tekisi. Emme saa rokotuksilla kaikkia sairaalahoitoon joutumisia estettyä niin kuin on nähty kahden rokotteen jälkeen, mutta aivan ehdoton valtaosa saa rokotteista suojan, hän sanoo Ylelle.

- Se ei kuvasta sitä, että rokote olisi huono, vaan pikemminkin sitä, että mikään ei ole lääketieteessä 100-prosenttista. Rokotuksista hyvin harva antaa 100-prosenttista suojaa, kun tautipaine on kova, Järvinen jatkaa.

Samasta Husin raportista ilmenee, että suurin osa koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoon joutuneista on täysin rokottamattomia.

Helsingissä on viimeisen kahden viikon aikana todettu 2?337 uutta koronavirustartuntaa.

Asukasmäärään suhteutettuna tartuntojen ilmaantuvuus on suurinta Tuomarinkylän ja Torpparinmäen alueella. Siellä tartuntoja on 1?526 per 100?000 asukasta.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 20:22:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.