Ilta Sanoma

Ristomatti Hakola toivoo pääsevänsä takaisin suksille joulukuun puolen välin paikkeilla.

Ristomatti Hakola kävelee vielä hiukan varoen kotimaisemissa Kauniaisissa. Mies alkaa pikku hiljaa palautua Rukan rajusta ulosajosta, jossa olisi voinut käydä todella huonosti.

- Minulla oli kisan aikana gps-lähetin selässä. Sain juuri tiedon, että ulosajon hetkellä vauhtini oli 55 kilometriä tunnissa. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti, Hakola kertoo IS:lle.

Ulosajo ja kaatuminen tapahtuivat lauantain 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Rukalla hurjassa maineessa olevassa Impilinnan laskussa. Itse tapahtumasta Hakola ei muista mitään.

- En kyllä muista mitään. Olen yrittänyt miettiä mitä siinä tapahtui, mutta en saa mitään muistikuvaa.

Hakola löi kaatumisen yhteydessä päänsä, ja silminnäkijöiden mukaan hänen kylkimyyrynsä pysähtyi tolppaan.

- Siitä en muista yhtään mitään. Seuraava mielikuva on, kun otin sukset kantoon ja lähdin kävelemään paikalta pois.

Hakola pääsi omin jaloin pois Rukan ladulta.

Hakola pääsi omin jaloin pois Rukan ladulta. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Hakola kävi kuvauksissa joissa todettiin kahden kylkiluun murtuneen. Naama on yhä mustelmien peittämä, mutta positiivisena persoonana Hakola ajattelee jo tulevaisuutta.

- Hyvä, että pää on sen verran kovaa tekoa, ettei käynyt pahemmin.

Seuraavat pari viikkoa Hakola saa harjoitella vain kevyesti.

- Kävelyä ja pyörällä ajoa kotona. Siinä ne seuraavat pari viikkoa menevät.

Hän myöntää, että etenkin öisin olo on vielä tuskainen.

- Kääntyminen on hankalaa, se tuntuu vielä kipuna.

- Lääkärien mukaan saan tehdä asioita kivun mukaan. Kun kipu käy liian koviksi, on se kehon antama merkki, että nyt pitää höllätä, Hakola naurahtaa.

Ristomatti Hakola jaksaa tapojensa mukaan pysyä positiivisena takaiskuista huolimatta.

Ristomatti Hakola jaksaa tapojensa mukaan pysyä positiivisena takaiskuista huolimatta. Kuva: Jari Porttila

Hakola pääsee näillä näkymin takaisin suksille joulukuun puolivälissä, mutta ensimmäinen viikko menee vielä kevyesti hiihdellen.

- Kyllä se ottaa aikansa ennen kuin pääsen jälleen tehoharjoitteluun, eli hiihtämään kunnon vauhdilla ja käyttämään yläkroppaa täysillä.

- Katse asetetaan nyt sinne vuodenvaihteeseen, mutta Tour de ski tulee vielä liian aikaisin. Se on sen verran kova kiertue, ettei sinne voi vielä asettaa tavoitteita.

Hakola myöntääkin suoraan, että talven kalenteri meni uusiksi. Päätavoite toki pysyy samana.

- Pekingin olympialaiset, ne ovat nyt ainoa tavoite tälle kaudelle. Kaikki muu on vain valmistautumista sinne.

- Tämä urheilu on sellaista, ainakin minun kohdallani, että kaikkea voi tapahtua, hän naurahtaa heti perään.

Hakolan kohdalla pelataan nyt aikaa vastaan. Väliin jää ainakin kuusi maailmancupin osakilpailua. Tour de skin jälkeen seuraava cupin osakilpailu on 14-16. tammikuuta Les Rousesissa. Siihen on aikaa 1,5 kuukautta, joten se saattaisi hyvinkin olla Hakolan paluukisa.

- Katsotaan nyt miten asiat kehittyvät. Ei tässä välttämättä ole vielä menetetty kaikkea toivoa. Olympialaisiin on kuitenkin vielä kaksi kuukautta aikaa, Hakola sanoo.

- Nyt tässä joudutaan keventämään harjoittelua pakostakin, aika näyttää mikä sen vaikutus on sitten helmikuussa.

Hakola on ehtinyt kaatua jo tälläkin kaudella useaan otteeseen, mutta vasta Impilinnan alamäessä tuli myös kovia fyysisiä vammoja.

- En tiedä, pitäisikö minun ostaa sellainen periskooppi, jolla voisi katsoa aina nurkan taakse, että välttyisi haavereilta, hän naurahtaa.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 20:30:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.