Kunniamerkit myönnetään huomattavista siviili- ja sotilasansioista. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saavat muun muassa oopperalaulaja Joha" /> Kunniamerkit myönnetään huomattavista siviili- ja sotilasansioista. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saavat muun muassa oopperalaulaja Joha" />

YLE


Tasavallan presidentti on myöntänyt tänä itsenäisyyspäivänä yhteensä 3 842 kunniamerkkiä isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille.

Korkein itsenäisyyspäivänä tänä vuonna annettava kunniamerkki on korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Juhani Kuusiniemelle myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun suurristi.

Suomen Leijonan suurristi myönnettiin arkkiatri Risto Pelkoselle. Suomen Leijonan ensimmäisen luokan komentajamerkin saa akateemikko Riitta Kyllikki Hari.

Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan komentajamerkin saa muun muassa Helsingin entinen pormestari Jan Pellervo Vapaavuori,oikeusneuvokset Päivi Maarit HirveläjaLeena Anneli Äärilä ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Juhani Jolkkonen.

Taiteilijoille ja kulttuurivaikuttajille myönnettävän Pro Finlandia -mitalin saa tänä vuonna 10 ansioitunutta henkilöä. Pro Finlandia -mitaleita on jaettu 1940-luvulta lähtien.

Katso ritarikuntien sivuilta kaikki kunniamerkkien saajat.

mercredi 1 décembre 2021 11:14:34 Categories: YLE kunniamerkit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.