Ilta Sanoma

Joulumenoihin aiotaan käyttää tänä vuonna keskimäärin 565 euroa aikuista kohden, Nordean kyselystä selviää. Summa on noussut hieman vuodentakaisesta.

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Suomalaiset aikovat käyttää tänä vuonna joululahjoihin ja muihin joulumenoihin keskimäärin 565 euroa aikuista kohden, ilmenee Nordean teettämästä kyselystä.

Viime vuonna vastaava summa oli 531 euroa.

-?Talouden piristyminen, työllisyyden parantuminen sekä epävarmuuden väheneminen ovat osaltaan parantaneet kuluttajien luottamusta talouteensa. Tämä näkyy tänä vuonna myös joulunajan kulutuksen kasvuna, arvioi Nordean ekonomisti Juho Kostiainen tiedotteessa.

Kyselyn mukaan suomalaiset käyttävät joululahjojen ostoon keskimäärin 341 euroa ja muuhun joulunviettoon keskimäärin 224 euroa.

Valtaosa kyselyyn vastanneista kertoo, että ilmastonmuutos ei vaikuta mitenkään heidän joulunajan kuluttamiseensa. Nuorista noin puolet kuitenkin arvioi, että ilmastotekijöillä on vaikutusta heidän jouluostoksiinsa.

Kyselyyn vastasi vastasi runsaat tuhat 18-79-vuotiasta suomalaista.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 11:10:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.