Puolan hallituksen mukaan raja-alueen pääsykiellolla helpotetaan rajavartioston ja sotilaiden työtä. Valko-Venäjä on ohjannut Puolan rajalle tuhansia siir" /> Puolan hallituksen mukaan raja-alueen pääsykiellolla helpotetaan rajavartioston ja sotilaiden työtä. Valko-Venäjä on ohjannut Puolan rajalle tuhansia siir" />

YLE


Puola rajoittaa Valko-Venäjän raja-alueelle pääsyä tiukasti maaliskuun alkuun asti. Kolmen kilometrin säteelle rajasta saavat mennä vain siellä asuvat, työskentelevät tai opiskelevat.

Rajoitus on seurausta Puolan ja Valko-Venäjän välisistä jännitteistä. Valko-Venäjä on ohjannut Puolan rajalle tuhansia siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita.

Tilanteen takia raja-alueelle julistettiin syyskuussa hätätila, joka korvautuu tästä päivästä voimaan tulleella rajoituksella.

Lisäksi parlamentti antoi sisäministerille valtuudet määrätä tarvittaessa turvallisuustilanteen perusteella pääsykiellon 15 kilometrin päähän rajasta ulottuville alueille. Sisäministeri tekee päätöksiä kieltoalueen laajentamisesta tarvittaessa rajavartioston johdon suosituksesta.

Parlamentin ylähuone esitti, että toimittajat olisivat päässeet raja-alueelle kiellon aikana, mutta alahuone hylkäsi esityksen. Toimittajat tarvitsevat raja-alueelle päästäkseen luvan rajavartioston johdolta.

Maanantaina rajan yli yritettiin 134 kertaa

Puolan hallituksen mukaan raja-alueen pääsykiellolla helpotetaan rajavartioston ja sotilaiden työtä. Rajalle on siirretty tuhansia sotilaita.

Kiellon odotetaan helpottavan myös rajalle pystytettävän 5,5 metriä korkean aidan rakentamista. Jo ennestään rajalle on pystytetty piikkilanka-aitaa.

Siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita on edelleen leiriytynyt Valko-Venäjän puolelle. Tilanne on viime päivinä rauhoittunut, mutta rajan yli yrittää yhä joka yö ihmisryhmiä. Puolan rajavartioston mukaan maanantaina rajan yli yritettiin 134 kertaa.

Puolan mediassa on arvioitu, että 12 ihmistä on kuollut rajalla tähän mennessä.

Puolan oppositio ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet pääsykieltoa raja-alueelle. Niiden mukaan hätätilatoimet antavat sisäministeriölle liikaa valtaa.

Lisää aiheesta:

Lukasenka odottaa EU:lta vastausta siihen, otetaanko rajalla olevat siirtolaiset vastaan

Lukasenka BBC:lle Valko-Venäjälle tulleista siirtolaisista: "En kutsunut heitä tänne"

"Poliisi toi meidät hotellista väkisin" - Ylen kirjeenvaihtaja tapasi Minskin lentokentällä vastahakoisia Irakiin palaajia

Yle tapasi Pohjois-Irakissa salakuljettajan, joka kertoi, miten ihmisiä viedään vaivihkaa rajojen yli Euroopassa - "Tiedämme, mistä mennä"

mercredi 1 décembre 2021 11:28:03 Categories: Puola YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.