Ilta Sanoma

Lehtinen ja Jalonen kiersivät, näkivät ja keskustelivat. Suomalaisammattilaiset ovat innostuneita Pekingin olympiaturnauksesta.

Jukka Jalonen ja Jere Lehtinen kiersivät tarkkailemassa Suomen NHL-pelaajien edesottamuksia.

Jukka Jalonen ja Jere Lehtinen kiersivät tarkkailemassa Suomen NHL-pelaajien edesottamuksia. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen GM Jere Lehtinen ja päävalmentaja Jukka Jalonen ovat Pohjois-Amerikan matkallaan kartuttaneet tietoa suomalaisista NHL-pelaajista. Tiedon pohjalta tarkentuvat valinnat helmikuiseen Pekingin olympiaturnaukseen.

Reilun viikon mittainen matka kaupungista toiseen oli tahdiltaan rankka mutta sisällöltään antoisa.

-?Kahdeksan päivää, seitsemän peliä. Silläkin tavalla hyvä, että kun lähdettiin reissuun, ei ollut ihan satavarmaa, että päästäänkö ja mihin, Lehtinen myöntää.

-?Nyt se toteutui aika hyvin kaikkineen, hän jatkaa.

Leijona-kaksikon NHL-ottelut alkoivat Bostonissa Calgary Flamesin vierailtua Bruinsin kaukalossa.

-?Calgary oli vahva (4-0), ja puolustaja Juuso Välimäki pelasi siinä ottelussa kolmen viikon jälkeen. Oli ihan kiva, että nähtiin hänet, Lehtinen kertoo.

Olympialaisten lisäksi kauden kalenterissa ovat myös MM-kotikisat, mutta vielä paikkoja ei jaeta tai linjauksia määritetä.

-?Ei voi rajata mitenkään. Mutta kyllä matka tehtiin ihan selkeästi olympialaisia ajatellen. Aikatauluista lisää tammikuun alun jälkeen.

-?On tärkeää tavata pelaajia myös kasvotusten. Hieno homma, että pystyimme juttelemaan pelaajien kanssa pelien jälkeen, kun kävimme yhdessä syömässä, Lehtinen kuvailee.

Silmien eteen tarjoutui hyvin erityyppisiä otteluja. Illat ja ottelut erosivat toisistaan suurestikin.

-?Totta kai eritasoisia joukkueitakin nähtiin. Nähtiin, että jotkut pelaavat paljon paremmin kuin jotkut toiset, päävalmentaja Jalonen sanoo.

Lue lisää: Leijonien johto katsomossa - suomalaiset panivat tuulemaan: Aho liekeissä, Ristolainen tykitti maalin, Kotkaniemi mätti tehoja...

Carolinan ja Philadelphian ottelussa härmäläiset nousivat esille vallaten tähdistöpaikat.

-?Ja Nashvillessa Mikael Granlund teki maalin, Juuse Saros torjui hyvin, ja voittivat (Nashville), Lehtinen listaa.

-?Kiva oli myös nähdä Edmonton-Dallas. Roope Hintz on palaamassa tasolleen. Miro Heiskanen oli kentällä samaan aikaan melkein koko pelin Connor McDavidia vastaan, Esa Lindell myös.

Lue lisää: NHL-tuomio: Miro Heiskanen pani McDavidin rintataskuunsa - pötypuheet Mikko Rantasesta voidaan lopettaa

Jalosen mukaan matka tuotti tulosta.

-?Hyvä henki tuntuu olevan pelaajien keskuudessa. Pyrimme rakentamaan hyvää luottamuksellista suhdetta heihin.

-?Olemme tietenkin kertoneet vähän meidän systeemistä olympiaprojektin suhteen - avattu prosessiamme, että pelaajat pääsevät vähän jyvälle siitä, missä mennään, Jalonen lisää.

Leijonien johtokaksikko ehti nähdä ja tavata lukuisia suomalaispelaajia.

-?Reilusti yli 20 suomalaista pelaajaa on nähty peleissä. Lisäksi tavattu muutamia, kuten Tuukka Rask ja Aleksander Barkov, vaikka eivät pelanneetkaan, Lehtinen paljastaa.

Intohimoa ei tapaamisissa piiloteltu - Suomen edustaminen kiinnostaa.

Matkan loppusuoralla Lehtinen ja Jalonen saivat tiedon, että heidän kalenteriinsa kuulunut NY Rangers-NY Islanders siirretään koronan takia. Ottawa Senatorsin ohjelmaa rukattiin jo aiemmin samasta syystä.

Kenties olympialaiset pelataan ilman NHL-miehiä?

-?Kukaanhan ei tiedä, tässä voi käydä ihan mitä vaan. Sitten otamme toisen suunnitelman käyttöön. Sen takia meidän EHT-turnaukset ovat tosi tärkeitä, Lehtinen selvittää.

Lehtinen ja Jalonen tekevät osaltaan parhaansa, että Leijonat pelaa joka turnauksessa parhaalla miehistöllä.

Myös myrsky vesilasissa -tapaus Philadelphian puolustaja Rasmus Ristolaisen kanssa on puitu. Kolmikko tapasi sovitusti.

-?Ristolainen on nyt nähty. Mennään eteenpäin, Lehtinen mottosi.

Ilta Sanoma
mardi 30 novembre 2021 17:30:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.