Ilta Sanoma

Liputuspäiväksi ehdotetaan talvisodan syttymisen vuosipäivää 30.11. Maria Ohisalon aikana asia ei edennyt. Nyt kirjallinen kysymys jätettiin Krista Mikkoselle.

Sanni Grahn-Laasonen on evakon tyttärentytär.

Sanni Grahn-Laasonen on evakon tyttärentytär. "Laila-mammani tuli evakkona Viipurin maalaiskunnasta Jokioisille", Grahn-Laasonen kertoo. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Eduskunnan Karjalakerhon puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok) ja joukko muita kansanedustajia on tänään, talvisodan syttymisen vuosipäivänä, jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen evakkojen oman liputuspäivän säätämiseksi Suomeen.

Kirjallisen kysymyksen ovat allekirjoittaneet Grahn-Laasosen lisäksi Karjalakerhon kansanedustajajäsenet Leena Meri (ps), Mirka Soinikoski (vihr), Jukka Kopra (kok), Heikki Autto (kok) ja Jouni Ovaska (kesk).

Grahn-Laasosen mukaan evakkojen oma liputuspäivä tekisi kunniaa Suomen evakoille ja siirtäisi historiaa tuleville sukupolville.

Talvisodan syttymispäivä 30.11. käynnisti karjalalaisten evakuoinnit.

- Saamme olla paljosta kiitollisia evakoille. Evakkojen merkitystä ei ole tarpeeksi tunnustettu Suomen hienossa tarinassa. Oma liputuspäivä olisi monille evakoille ja evakkojen jälkeläisille oma tärkeä. Asialla on kiire, jotta mahdollisimman moni evakko ehtisi vielä nähdä Suomen lipun liehuvan heidän kunniakseen, Grahn-Laasonen sanoo.

Suomen kaikilta luovutetuilta alueilta siirtyi sotien jälkeen lähes puoli miljoonaa ihmistä maan nykyisten rajojen sisäpuolelle. Evakuointi oli monille järkyttävä ja traumaattinen kokemus.

- Olen itsekin evakon tyttärentytär. Laila-mammani tuli evakkona Viipurin maalaiskunnasta Jokioisille, Grahn-Laasonen kertoo.

Eduskunnan Karjalakerho jätti samansisältöisen kirjallisen kysymyksen evakkojen liputuspäivästä jo aiemmin sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr). Asia ei tuolloin edennyt. Nyt kerho jättää uuden kirjallisen kysymyksen sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr) vastattavaksi.

Ilta Sanoma
mardi 30 novembre 2021 17:26:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.