Ilta Sanoma

Kymmenettä kauttaan Montreal Canadiensia johtanut GM Marc Bergevin on saanut potkut.

Canadiensin omistaja Geoff Molson (vas.) veti liipaisimesta. Marc Bergevin (oik.) sai lähteä.

Canadiensin omistaja Geoff Molson (vas.) veti liipaisimesta. Marc Bergevin (oik.) sai lähteä. Kuva: Graham Hughes

Ei ole ehtinyt kulua edes viittä kuukautta, kun Montreal Canadiens pelasi sensaatiomaisesti Stanley Cupin finaaleissa.

Suhdanteet ovat muuttuneet nopeasti, sillä sunnuntaina Canadiens tiedotti antaneensa potkut GM Marc Bergevinille.

Bergevin, 56, ehti toimia pestissään vuodesta 2012 lähtien.

Samalla monoa sai myös Bergevinin apulais-GM Trevor Timmins ja niin ikään johtoportaassa vaikuttanut Paul Wilson.

Toinen apulais-GM Scott Mellanby ehti irtisanoutua omatoimisesti jo lauantaina.

Canadiens tiedotti samalla palkanneensa jääkiekkotoimintojensa varapresidentiksi Jeff Gortonin, joka sai viime keväänä lähtöpassit New York Rangersin GM:n pallilta.

Aiemmin Montrealissa ei ole ollut varsinaista jääkiekkotoimintojen johtajaa, vaan GM on vastannut suoraan omistaja Geoff Molsonille.

Montreal ilmoitti etsivänsä parhaillaan uutta GM:ää. Tiedotteessa korostettiin, että perinteiden mukaisesti tulevan GM:n on osattava myös ranskaa.

Montreal on aloittanut NHL-kauden katastrofaalisesti. 23 ottelun jälkeen kasassa on vain kuusi voittoa, ja pudotuspelijuna on suurella todennäköisyydellä jo karannut.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 00:49:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.