Ilta Sanoma

Big Brother Suomi -kisan voittaja selvisi myöhään sunnuntai-iltana.

Riemu repesi BB-studiossa, kun Jasmiina voitti 12 viikkoa kestäneen tosi-tv-kilpailun.

Riemu repesi BB-studiossa, kun Jasmiina voitti 12 viikkoa kestäneen tosi-tv-kilpailun. Kuva: Jukka Alasaari / Nelonen Media

Big Brother Suomi päättyi sunnuntai-iltana Jasmiinan voittoon.

Hän saa palkinnoksi 30 000 euroa. Päiviä BB-talossa tuli hänelle - kuten kaikille finaalissa olleille - täyteen yhteensä 85.

Finaaliviikolle pääsivät Aki, Jasmiina eli Jassu, Taavi, Lasse ja Anssi. Viime perjantaina heille tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa finaalipaikkansa rahoiksi, mutta kukaan ei tarttunut tarjoukseen. Sen sijaan viisikko jakoi Isoveljen antaman 3000 euron summan keskenään niin, että miehet päättivät antaa Jassulle rahoista 2000 euroa. Jassu puhui usein köyhyydestään ja siitä, kuinka on ollut lomautettuna 1,5 vuotta.

27-vuotias metsäkoneenkuljettaja Aki teki katsojiin ja muihin asukkaisiin vaikutuksen ystävällisyydellään, epäitsekkyydellään, hiljaisella charmillaan ja riehakkailla Pimpelipom-esityksillään. Parhaiten Aki tuli talossa toimeen Juhanin, Jasmiinan, Pekan ja Anssin kanssa. Viimeisten viikkojen Akin ja Jasmiinan välillä nähtiin lähentymistä ja he viihtyivät hyvin yhdessä. Big Brother Suomi livelähetysten studiossa heidän välilleen maalattiin jo orastavaa romanssia.

Kuva: Nelonen

Lähihoitaja ja ravintolatyöntekijä Jasmiina, 24, muistetaan hulvattomista päiväkirjahuonejutuistaan, valituksestaan ja tinkimättömyydestään. Hän tuli parhaiten toimeen Lassen ja Taavin eli niin kutsuttujen Soijapoikien, Minnan ja Akin kanssa.

26-vuotias rauhanturvaaja Lasse oli Taavin ja Samirin rento aisapari, joka sai asukkailta kiitosta sosiaalisuudestaan, asenteestaan ja ystävällisyydestään. Hänellä oli alussa yöllistä romanssintynkää Minnan kanssa.

Rakennusalan yrittäjä ja Linnanmäen jarrumies Taavi, 40, oli talon tunteellisin asukas, jota muut pitivät talon isähahmona. Taavi kuului Lassen kanssa niin kutsuttuihin Soijapoikiin.

31-vuotias striimaaja Anssi jakoi mielipiteitä talossa, mutta viimeisten viikkojen aikana hiertävät asiat puhuttiin läpi. Kahden lapsen isä Utajärveltä murtui kyyneliin, kun hän sai viestin tyttäriltään BB-taloon. Anssi piti yhtä Pekan ja Akin kanssa. Hän sanoi monesti, ettei tarvitse voittorahoja, vaan on muista syistä talossa.

Big Brother Suomi 2021 alkoi 10. syyskuuta. Tuolloin taloon asteli 16 uutta asukasta. Myöhemmin asukkaita tuli kolme lisää. Ensimmäisenä heistä häädettiin Pippa.

Kulunut Big Brother Suomi -kausi on saanut kiitosta asukasvalinnoistaan ja vaihtelevista viikkotehtävistään. Monien mieleen paras tehtävä oli bänditehtävä, jossa joukkueiden oli opeteltava soittamaan ja laulamaan oma biisi. Asukkaille itselleen vaikeimmiksi koituivat Lemmenjoen ulkotehtävä sekä punaisten ja sinisten kilpailut, jotka alkoivat kylvää eripuraa BB-taloon. Erityistä haastetta talossa aiheutti satunnainen kahvin puute.

Viimeisenä päivänä asukkaat pitivät toisilleen koskettavat puheet, jotka saivat niin vastaanottajan, puhujan kuin katsojatkin kyyneliin.

Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 00:58:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.