Ilta Sanoma

Jennifer Lawrence oli yksi sadoista julkkisnaisista, joiden alastonkuvat päätyivät vääriin käsiin syksyllä 2014.

Vääriin käsiin päätyneet alastonkuvat ovat aiheuttaneet Jennifer Lawrencelle paljon harmia.

Vääriin käsiin päätyneet alastonkuvat ovat aiheuttaneet Jennifer Lawrencelle paljon harmia. Kuva: Zuma/MVPhotos

Hollywoodissa kuohui syksyllä 2014, kun satojen naisjulkkisten alastonkuvat lähtivät leviämään verkossa. Osa otoksista oli peräisin tähtien omilta iCloud-tileiltä, joihin hakkerit olivat onnistuneet murtautumaan.

Yksi vuodon kohteeksi joutuneista julkkiksista oli Oscar-palkittu näyttelijä Jennifer Lawrence, 31.

Brittilehti Independentin mukaan Lawrence kertoo tuoreessa Vanity Fairin haastattelussa kärsivänsä edelleen kuvavuodon seurauksista.

- Kuka tahansa voi katsella alastonta vartaloani ilman lupaani, ihan mihin vain aikaan päivästä, Lawrence toteaa ja jatkaa:

- Joku julkaisi ne (kuvat) juuri uudelleen Ranskassa. Tämä trauma ei katoa koskaan.

Jennifer Lawrencesta tulee pian äiti. Näyttelijä odottaa esikoistaan yhdessä aviomiehensä Cooke Maroneyn kanssa. Kuva on vuodelta 2018.

Jennifer Lawrencesta tulee pian äiti. Näyttelijä odottaa esikoistaan yhdessä aviomiehensä Cooke Maroneyn kanssa. Kuva on vuodelta 2018. Kuva: ZUMA/MVPhotos

Vaikka kuvavuodosta on aikaa reilut seitsemän vuotta, tapahtuman muistelu saa edelleen Lawrencen tolaltaan.

- Tuntuu siltä kuin koko planeetta olisi raiskannut minua. Jokainen ihminen pystyy halutessaan katsomaan intiimejä kuvia minusta.

- Vaikka menisin jonnekin ihan vain grillaamaan, sielläkin joku voi vetäistä ne kuvat esiin. Sitä oli todella vaikea käsitellä.

Lokakuussa 2014 Lawrence kertoi niin ikää Vanity Fairin haastattelussa siitä, miksi oli päätynyt ottamaan kyseiset kuvat itsestään.

- Olin rakastavassa, terveessä ja hyvässä parisuhteessa neljä vuotta. Kyseessä oli etäsuhde, joten poikaystäväni olisi katsonut joko pornoa tai minua.

Lawrence seurusteli tuolloin näyttelijä Nicholas Houltin kanssa. Pari päätyi eroon vuonna 2014.

Lue lisää:

Jennifer Lawrence tähditti Unelmien pelikirja -elokuvaa yhdessä Bradley Cooperin kanssa.

Jennifer Lawrence tähditti Unelmien pelikirja -elokuvaa yhdessä Bradley Cooperin kanssa. Kuva: ZUMA/MVPhotos

Nykyisin Lawrence on naimisissa yhdysvaltalaisen taidegalleristi Cooke Maroneyn kanssa. Vuonna 2019 avioitunut pariskunta odottaa nyt ensimmäistä lastaan.

Jennifer Lawrence muistetaan etenkin Nälkäpeli-elokuvasarjan Katniss Everdeeninä. Vuonna 2012 hänet palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla draamakomediasta Unelmien pelikirja. Sittemmin Lawrence on tähdittänyt muun muassa useampia X-Men -elokuvia sekä vuonna 2013 ensi-iltansa saanutta American Hustlea.

Ilta Sanoma
samedi 27 novembre 2021 00:25:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.