Ilta Sanoma

Maailman terveysjärjestö WHO kehotti perjantaina harkintaan matkustusrajoitusten asettamisessa uuden koronavirusmuunnoksen takia.

Matkustajia Frankfurtin lentokentällä perjantaina. Saksa ilmoitti perjantaina rajoittavansa lentoja Etelä-Afrikasta estääkseen virusmuunnoksen leviämistä.

Matkustajia Frankfurtin lentokentällä perjantaina. Saksa ilmoitti perjantaina rajoittavansa lentoja Etelä-Afrikasta estääkseen virusmuunnoksen leviämistä. Kuva: DPA/ ZUMA

Euroopan unionin maat päättivät perjantaina lopettaa lennot eteläisen Afrikan maista uuden, vaaralliseksi arvellun koronavirusmuunnoksen vuoksi.

EU:n 27 jäsenmaan terveyskomitean mukaan eteläisestä Afrikasta tuleville asetetaan väliaikainen matkustusrajoitus ja lennot maista keskeytetään, kertoi EU:n puheenjohtajamaa Slovenia perjantaina.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen twiittasi aiemmin perjantaina, että komissio ehdottaa "hätäjarrun aktivoimista tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa".

Matkustusrajoitusten kohteena ovat Botswana, Swazimaa, Lesotho, Mosambik, Namibia, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe.

EU myös kehottaa jäsenvaltiota suosittelemaan olemaan matkustamasta kyseisiin paikkoihin.

EU-viranomaisten mukaan vielä ei ole tehty päätöstä, rajoitetaanko matkustamista myös muista maista, joissa uutta koronamuunnosta on tavattu. Näitä ovat ainakin Hongkong, Israel ja Belgia.

Yhdysvallat ja Kanada ilmoittivat myös sulkevansa rajat eteläisen Afrikan lennoilta.

Päätös ei velvoita jäsenmaita, vaan ne voivat soveltaa sitä tarpeen mukaan. Useat EU-maat ehtivät jo perjantaina ilmoittaa matkustusrajoituksista Afrikasta.

Ylijohtaja Jarkko Saarimäki Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista kertoi, että tilanne ei ole akuutti Suomeen suuntautuvien lentojen osalta, sillä niitä ei ole.

- Tällä hetkellä tiedossamme ei ole riskialueita, joilta on suoraan Suomeen suuntautuvia lentoja. Siten meillä ei ole akuutti tilanne asian kanssa, vaan seuraamme koko ajan sitä, miten Suomeen tehdyt lentosuunnitelmat kehittyvät, Saarimäki sanoi STT:lle.

Jos lentojen rajoituksia haluttaisiin tehdä, aloite olisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL). THL antoi Traficomille lausunnon myös viime vuodenvaihteessa, jolloin lentoja Britanniasta Suomeen rajoitettiin koronaviruksen alfavariantin vuoksi.

-Jos terveysturvallisuutta uhkaavaa liikennettä ilmenisi, olisimme yhteydessä THL:ään, joka voisi antaa meille lausunnon siitä, että tämä liikenne vaarantaisi Suomen terveysturvallisuutta, ja sen mukaan voisimme toimia.

Lue lisää: WHO totesi uuden koronamuunnoksen huolestuttavaksi - variantti sai uuden nimen

Maailman terveysjärjestö WHO kehotti perjantaina harkintaan matkustusrajoitusten asettamisessa uuden koronavirusmuunnoksen takia.

WHO suositti, että maat jatkaisivat riskiperusteisen ja tieteellisen lähestymistavan soveltamista matkustustoimenpiteitä toteuttaessaan.

Saksa ja Italia ilmoittivat perjantaina Britannian lailla rajoittavansa lentoja Etelä-Afrikasta estääkseen virusmuunnoksen leviämistä.

Saksassa matkustusrajoitukset astuvat voimaan perjantaina illalla koskien Etelä-Afrikkaa ja "luultavasti sen naapurimaita". Maahantulo kyseistä maista sallitaan ainoastaan Saksan kansalaisille, jotka joutuvat rokotettuinakin 14 päivän karanteeniin.

- Viimeinen asia, mitä tässä nyt tarvitsemme, on uusi virusmuunnos, joka aiheuttaa vielä enemmän ongelmia, maan terveysministeri Jens Spahn kommentoi.

Italia ilmoitti kieltävänsä maahantulon ihmisiltä, jotka ovat olleet Etelä-Afrikassa, Lesothossa, Botswanassa, Zimbabwessa, Mosambikissa, Namibiassa tai Swazimaassa viimeisen kahden viikon aikana.

Terveysministeri Roberto Speranza totesi Italian noudattavan äärimmäistä varovaisuutta sillä välin, kun uuden B.1.1.529-muunnoksen kehitystä tutkitaan.

Lue lisää: Pääkirjoitus: Sanna Marinin hallitus saa nyt koronaopetusta raskaalla kädellä - irtopisteitä keräävällä politikoinnilla ei pandemiaa hoideta

Aiemmin ainakin Israel on muunnoksen takia keskeyttänyt matkustamisen eteläisestä Afrikasta Israeliin. Israelin terveysministeriö kertoi perjantaina, että maassa on vahvistunut uutta koronavirusmuunnosta oleva koronatartunta. Ministeriön mukaan tartunta oli Malawista palanneella matkustajalla.

Ministeriön mukaan kaksi tartuntaa lisää havaittiin ulkomailta palanneilla matkaajilla. Kaikki kolme henkilöä on asetettu karanteeniin.

Lue lisää: Asiantuntija huolissaan uudesta korona­muunnoksesta - tämä olisi huonoin skenaario

Terveysministeriön mukaan kaikki tartunnan saaneet ovat rokotettuja. Ministeriö ei kertonut sen tarkemmin heille annettujen rokoteannosten määrää.

Seuraavat viikot paljastavat nykyisten rokotteiden tehon uutta muunnosta vastaan

Lääkeyhtiö Bion tech kertoi perjantaina tutkivansa, kuinka hyvin sen Pfizerin kanssa kehittämä koronavirusrokote suojaa uutta virusmuunnosta vastaan.

Yhtiön mukaan tuloksia laboratoriotesteistä on odotettavissa viimeistään kahden viikon kuluttua. Tällöin myös selviää, onko nykyistä rokotetta mahdollisesti säädettävä virusmuunnoksen takia.

Virologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta arvioi perjantaina STT:lle, että vielä on liian aikaista sanoa, kuinka vaarallinen Etelä-Afrikasta löytynyt uusi koronavirusvariantti on.

Hänen mukaansa variantissa on iso joukko mutaatioita, jotka viittaavat viruksen parempaan tartuttavuuteen ja kykyyn väistää immuniteettia. Osa mutaatioista on täysin uusia, osa on havaittu jo aiemmissa varianteissa.

Vapalahden mukaan toistaiseksi ei ole syytä olettaa, että nykyiset koronarokotteet eivät tehoaisi uuteen muunnokseen.

Ilta Sanoma
samedi 27 novembre 2021 00:48:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.