Ilta Sanoma

Asiantuntijoiden mukaan rokotetietoutta olisi pitänyt jakaa myös köyhille maille omaa rokotetuotantoa varten.

Matkustajat jonottavat koronavirustestiin O.R. Tambon kansainvälisellä lentokentällä Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa.

Matkustajat jonottavat koronavirustestiin O.R. Tambon kansainvälisellä lentokentällä Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa. Kuva: Reuters

Uusien koronamuunnosten, kuten eteläafrikkalaisen B.1.1.5.2.9 -variantin leviäminen olisi voitu estää, jos rikkaat maat olisivat taanneet kehittyville maille pääsyn rokotteisiin, toteavat asiantuntijat Guardianille.

Tutkijoiden mukaan eteläisessä Afrikassa on havaittu uusi, koronaviruksen "huolestuttavin muunnos koskaan". B.1.1.529 -variantissa on epätavallisen paljon mutaatioita, joiden vuoksi virus saattaa ohittaa elimistön immuunipuolustuksen ja olla herkemmin tarttuva.

Global Justice Now -kansalaisjärjestön lääkekampanjavastaava Tim Bierley sanoo, että uuden muunnoksen leviäminen olisi voitu estää täysin, jos esimerkiksi Britannia ei olisi aktiivisesti estänyt kehittyvien maiden pääsyä mukaan rokotetuotantoon.

- Jo yli vuoden ajan Etelä-Afrikka, Botswana ja muut maat ovat vedonneet maailman johtajiin, jotta koronarokotteiden, -tutkimusten ja -hoidon tietämystä jaettaisiin, että he voisivat itse tuottaa rokotteita. Toistaiseksi Britannia ja EU ovat vastuuttomasti estäneet tämän.

Koronavirustartuntojen määrä on jälleen ollut nousussa Etelä-Afrikassa.

Koronavirustartuntojen määrä on jälleen ollut nousussa Etelä-Afrikassa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Lue lisää: WHO: Afrikan pula koronarokotteista lisää uusien ja tappavien varianttien riskiä

- Jos Etelä-Afrikalla ja muilla Afrikan mailla olisi samoin tavoin mahdollisuus koronarokotteisiin kuin rikkailla mailla, ei olisi mitään hallitsematonta viruksen leviämistä ja sen seurauksena syntyviä mutaatiota, kritisoi Afrikan unionin maiden koronarokotusohjelman varapuheenjohtaja tohtori Ayoade Alakija.

Lontoon Imperial College -yliopiston immunologian professori Danny Altmann tosin huomauttaa, että Etelä-Afrikallakin on pääsy rokotevarastoihin, mutta niitä ei hyödynnetä rokotevastaisuuden vuoksi.

Tutkimuksen mukaan Etelä-Afrikassa rokotevastaisuutta esiintyy eniten valkoisen aikuisväestön keskuudessa. Heistä vain hieman yli puolet suostuisi ottamaan koronarokotteen kun mustasta väestöstä 75 prosenttia haluaisi sen.

Ilta Sanoma
samedi 27 novembre 2021 00:14:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.